Koronavirustartuntojen määrä on kasvanut Ranskassa huomattavasti syyskuussa. Syynä tähän on nähty olevan lomien loppuminen ja koulujen alkaminen, Euronews uutisoi.
Nousseiden tartuntamäärien vuoksi Ranskan tiedeneuvosto varoitti hallitusta asiasta tällä viikolla.
Ranska onkin presidentti Emmanuel Macronin mukaan laittamassa käytäntöön uusia toimia, joilla Ranska ”sopeutuu viruksen kehitykseen”, The Guardian uutisoi.
Ranskan pääministeri Jean Castex vetoaa Euronewsin mukaan ihmisiin, jotta he olisivat varovaisia, pitäisivät fyysistä etäisyyttä toisiin ja käyttäisivät maskeja.
Koronatesteihin on ollut tietyissä kaupungeissa pitkiä jonoja ja uusiin toimiin kuuluvatkin muun muassa oireellisten henkilöiden lyhemmät odotusajat testeihin pääsemisessä. Hallitus palkkaa myös töihin 2[nbsp]000 uutta koronatartuntajäljittäjää.
Torstaina 10. syyskuuta maassa todettiin lähes 9[nbsp]843 uutta koronavirustartuntaa, The Guardian uutisoi. Määrä oli ennätys yhden päivän aikana todetuissa tartunnoissa Ranskassa koko epidemian aikana.
Tartuntojen päivittäinen keskiarvo on yli kaksinkertaistunut syyskuussa verrattuna elokuuhun, jolloin Ranskassa tartuntoja todettiin päivässä keskimäärin 3[nbsp]003. Syyskuussa sama luku on ollut 7[nbsp]292.
Ranskassa uusista tartunnan saaneista joka toisen kerrotaan olevan oireeton. Monet tartunnan saaneista ovat nuoria aikuisia, iältään 20–39-vuotiaita. He eivät välttämättä sairasta koronavirusta vakavana, vaan saavat sen usein lievemmässä muodossa.