Entinen ministeri ja eduskunnan puhemies, kansanedustaja Paula Risikko vaatii, että eduskunnassa käydään heti syksyn alussa ajankohtaiskeskustelu koronaepidemian vaikutusten hoidosta ja tulevien tautiaaltojen ennakoinnista.
– Ennen kaikkea on päätettävä, miten koronan kanssa eletään ja kuinka hoidetaan ne ongelmat, joita meillä on ilman epidemiaakin. Emme voi niiden suhteen vain odotella, että korona-aika menee ohi ja elämä palaa ”normaaliksi”, Risikko kirjoittaa Ilkka-Pohjalaisessa.
– Koronan jälkeistä aikaa ei välttämättä kuitenkaan tule, vaan sen − ja monien muiden virusten kanssa − on vain opittava elämään.
Risikko toivoo hallitukselta päätöksiä siitä, miten Suomen talous saadaan takaisin jaloilleen.
– Valtiovarainministeriön arvion mukaan bruttokansantuotteemme supistuu tänä vuonna peräti kuudella prosentilla ja julkinen taloutemme velkaantuu edelleen nopeasti. Maassamme on yli 400 000 työtöntä, hän kirjoittaa.
Huolta herättävät Risikon mukaan myös uutiset UPM:n Kaipolan paperitehtaan lopettamisesta ja Finnairin irtisanomisista sekä tiedot uusista lomautuksista ja vientiteollisuuden heikentyneistä näkymistä.
– Nämä kaikki ovat vakavia iskuja maan taloudelle, mutta ennen kaikkea työntekijöille ja yrittäjille sekä heidän perheilleen ja tietenkin myös paikallis- ja aluetaloudelle, hän kirjoittaa.
– Kaikki edellä mainitut eivät tietenkään johdu epidemiasta, vaan ongelmat ovat olleet ennakoitavissa jo ennemmin. Hyvin monen työpaikan ja yrityksen osalta korona on kuitenkin pahentanut tilannetta.