Publius Vergilius Maron (70-19 eKr.) oli kotoisin Mantovasta, viihtyi parhaiten maalla ja luonteeltaan tunnetusti arka. Hänen tiedetään toimineen asianajajana mutta vain yhden kerran, sillä hän oli hidaspuheinen ja vaikutti oppimattomalta. Hän vietti enimmät vuotensa joutilaisuudessa, mikä viittasi mahdollisuuteen välttyä käytännön töiltä ja keskittyä henkisiin harrastuksiin ja leppoisaan luomistyöhön.
Isä- ja poikalatinistien – Päivö ja Teivas Oksalan – kääntäjän taidot saavat suomenkielisetkin ymmärtämään heksametrimuodon kauneuden. Vuonna 1976 Teivas Oksala oli jatkanut isänsä aloittamaa suomentamista todeten: ”Ei riitä että heksametrin hallitsee teknisesti. Heksametrin rytmivirtaan on sukellettava alitajuisesti kuten säveltäjä eläytyy sinfoniansa sävelmaailmaan.”
Vergiliusta arvostettiin paimenrunojen ja maanviljelijän työn kuvauksista, jotka saavat paikoin ylistävien tiedon ja havaintojen kieliasun. Tämä harrastus oli mahdollista, koska hän oli taloudellisista huolista vapaa, kiitos hyvien vaikutusvaltaisten ystävien. Näistä tunnetuimmat olivat Octavianus, joka vuonna 27 eKr. sai kunnianimen Augustus sekä etruskisyntyinen ylimys Gaius Cilnius Maecenas – Augustuksen uskottu, diplomaatti ja aikakauden merkittävä mesenaatti.
Edellä mainittujen ystäviensä tuella Vergiliuksen oli mahdollista viettää joutilasta elämää eli runoilla. Jopa hänen yrityksensä ryhtyä ja onnistua kirjoittamaan eeposta Rooman historiasta osoittautui vaivannäöltään ylivoimaiseksi. Niinpä runoelmat mielikuvituksen ja kokemusten synnyttäminä syntyivät helpommin – toki Georgican kokoaminen kesti kokonaiset seitsemän vuotta.
Ylistys Italialle
Vergiliusta lukiessa ei tarvitse ihmetellä, miksi italialaiset suurmiehet pitivät runoilijan heidän isänmaalleen sepittämistä ylistysloitsuista, niin eilen kuin tänäänkin. Kuin parannellakseen maansa merkitystä ja mainetta, kirjoittaja vertaa Italiaa Intiaan, jälkimmäistä väheksyen:
”Poissa on tiikerit raatelevat, ja jalopeurojen heimo,
ei petä myrkykkäät ukonyritit poimijaraukkaa;
maahan ei laajoja kiemurojaan tee suomukas käärme
kiekkoon kiertyäkseen, mikä tietää kuoleman vaaraa.”
Italian Vergilius kuvaa kohtuulisuuden maaksi. Se kohotetaan idän vaarallisten tarumaiden yläpuolelle. Aiempien tarustojen hirviöt puuttuvat tyystin. Ajan poliittinen kehitys johti siihen, että Vergilius käsittää Italian Alpeista aina maan etäkärkeen ulottuvana kokonaisuutena. Tätä tämän päivän Italiakin kaipaa, ylistystä maan kauneudelle ja hedelmällisyydelle:
”Laatua nyt eri maiden on paikallaan esitellä:
millainen väri, voima ja luonto on kussakin niissä.
Maat hedelmättömät tai kokonaan karut kukkularinteet,
joiden peittona on savi ja hieno ja viidakon taajat,
riemuin kasvavat puita ja tuottavat öljyä meille.
Tunnusmerkkinä on tämän seudun villi oliivi
runsaskasvuinen, ja on marjoja ympäri tienoon.”
Kirjan selitysosassa Maija-Leena Kallela on jatkanut ja viimeistellyt Teivas Oksalan ennen kuolemaansa laatimia täsmennyksiä. Alkuperäisen latinankielisen tekstiversion lisäksi teos sisältää yksityiskohtaiset taustatiedot ja niinpä uuttera latinisti voi tehdä käännös- ja ymmärryskokeita.
Tämän päivän maanviljelijät: kyse on runoilijan selityksistä
Kuten runoilijoiden – myös filosofien – antamiin käytännön elämän toimintaohjeisiin tulee suhtautua sallivin, ymmärtäväisin mielin. Havaintoja ja johtopäätöksiä tulee tarkastella enemmän runoiluna kuin oppikirjamaisina toden peräisinä tietoiskuina. Yhtymäkohtia tähän päivään ja oman aikamme vitsauksiin kyllä löytyy, mutta Vergiliuksen runosuoni pulppuaa nopeammin kuin lukija ehtii saada viisaita neuvoja.
Röyhkeät hanhet ja Strymonin kurjet hankaloittavat sadon syntymistä. Juppiterin syyksi pannaan saalistavat sudet ja myrskyävä meri – kasteisen hunajan ravisutti ja pois tulen riisti, viiniä virtaavat purotkin tyrehdytti. Näin siksi että polttava tarve ja pohtiminen kehittäisi ihmisen taitoja: siksi hän multaan siemenen kätki.
Voiko ihmisen onnea paremmin kuvailla, kun mukavuuksiin tottunut runoilija huokaisee:
”Tämän minä lauloin peltojen ja karjojen hoidosta ja puistakin aikana, jolloin mahtava Caesar kävi salamana sotaa syvän Eufratin rannalla, saneli voittajana lait myöntyväisille kansoille ja raivasi tietä kuolemattomuuteen. Tuolloin minä Vergilius elin ihanassa Napolissa ja vaatimatonta yksityiselämää viettäessäni koin luomisen huuman, minä joka ennen soittelin paimenlauluja ja nuoruuden suomalla rohkeudella lauloin sinusta, Tityros, laveaoksaisen pyökin varjossa.”
Taisi hän osata laulaa juuri niitä lauluja, joilla turvasi autuaallisen joutilaisuutensa.
Vergilius: Georgica. Laulu maanviljelijän työstä. Gaudeamus 2020.