Kansanedustaja haluaa maaseudulla autoilun halvemmaksi

Keskustan Ari Torniainen alentaisi liikenteen verotusta harvaan asutuilla alueilla.

Keskustan kansanedustaja Ari Torniainen ehdottaa alueellista porrastusta liikenteen verotukseen.

– Polttoaineiden verotukseen pohjautuva liikenneverotusjärjestelmä ei ole paras mahdollinen koko maata ajatellen eikä etenkään harvaan asutuilla alueilla. Liikenteen verotusta pitäisi miettiä siten, että niillä alueilla, joissa oman auton käyttö on välttämätöntä ja kuljetuskustannukset suuret, liikenteen verotus olisi matalampaa. Samoin se olisi matalampaa niillä alueilla, joissa teiden korjauksiin ja uusiin hankkeisiin käytetyt rahat ovat pienempiä, Torniainen kirjoittaa Etelä-Saimaassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallituspuolueen kansanedustaja kertoo, ettei hän ottanut ilolla vastaan elokuun alussa voimaan astunutta polttoaineveron korotusta. Torniaisen mukaan kyseessä oli niin sanottu indeksikorotus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä vaalikauden kertakorotus on kuluttajahintojen nousun tasolla, ilman suhteellista nousua, hän kirjoittaa.

Torniainen myös muistuttaa, että öljyn maailmanmarkkinahinnalla on iso vaikutus polttoaineiden hintoihin.

– Öljy-yhtiöilläkin on siis päätäntävaltaa hintakehitykseen eli korotuksen tai alennuksen nopeuteen sekä tasoon. Sekin kannattaa muistaa bensa-asemalla tankatessa.

Mainos