Ekonomisti KL:lle: Neuvottelukierroksen ajankohta oli onneton

Kiky-tuntien ei kuitenkaan nähdä poistuneen pahimmalla mahdollisella hetkellä.

Pääekonomistit arvioivat Kauppalehden haastattelussa esimerkiksi  neuvottelukierroksen ajankohdan ja kiky-tuntien poistamisen vaikutuksia Suomen kustannuskilpailukykyyn.

EK:n pääekonomisti Penna Urrila kiinnittää huomionsa neuvottelukierrokseen. Hänestä sen ajankohta oli koronapandemian vaiheisiin suhteutettuna epäonnistunut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

–Ajoitus oli onneton, se on ihan selvää. Neuvottelukierros käytiin juuri ennen koronaa, sen hetken lähtökohdista. Matkan varrella talouden kuva on muuttunut hyvinkin dramaattisesti. Monissa muissa maissa neuvotteluissa, jotka piti olla keväällä myöhemmin, on otettu aikalisiä tai mennään nollakorotuksilla, Urrila sanoo.

–Itse asiassa myöhemmin keväällä ei varmaan olisi neuvoteltu ollenkaan. Useissa maissa on nyt otettu aikalisää, koska talouden kuva on niin sumea.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta ei kuitenkaan näe, että kiky-tunnit olisi lopetettu pahimpaan mahdolliseen aikaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

–Palkkapolitiikkaa tehdään tietysti aina ajassa ja niillä tiedoilla mitä on. Ratkaisut olivat kyllä perusteltuja, mutta mitä tulevaisuus on, se niin sanotusti jää nähtäväksi, Kaukoranta toteaa.

Kaukoranta arvioi myös, milloin kilpailukykyyn liittyvistä kysymyksistä tulee jälleen ajankohtaisia:

–Viimeistään seuraavaa palkkakierrosta avattaessa, mutta voi hyvin olla, että esimerkiksi työnantajamaksuihin liittyviin kysymyksiin palataan jo aiemmin.

Mainos