Mika Lintilä ravintoloiden avaamisesta IS:lle: Olen pettynyt

Elinkeinoministerin mielestä ravintoloiden porrastettu avaaminen olisi perusteltua.

Hallitus käsitteli tällä viikolla koronatoimien purkamiseen liittyviä jatkotoimia, mutta ravintoloiden avaamista koskevasta kysymyksestä ei saatu aikaan päätöstä. Hallitus käy ravintoloiden avaamista läpi ensi tiistaina.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo Ilta-Sanomille olevansa pettynyt siihen, että hallitus ei pystynyt tällä viikolla päättämään ravintoloiden avaamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) suhtautuminen asiaan on ollut verrattain tiukkaa, vaikka ministerin mukaan ravintoloiden porrastettu avaaminen olisi perusteltua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Olen pettynyt siihen, ettei tullut sellaisia esityksiä, että ravintoloiden avaamisesta olisi voitu päättää. Päätös pitäisi saada kovaa kyytiä aikaiseksi, Lintilä sanoo IS:lle.

Kesäkuun alkuun on ensi tiistaina aikaa enää viikko. Ravintoloille jää vain vähän aikaa suunnitella toimintatapansa uusien sääntöjen mukaan. Ministeri harmittelee myös STM:n tiukkaa suhtautumista asiaan.

– STM:n suhtautuminen on verrattain tiukkaa. Jännityksellä jään odottamaan, mitä neuvotteluissa tapahtuu tiistaihin mennessä, Lintilä toteaa.

Ravintoloiden avaaminen porrastetusti olisi ministerin mukaan perusteltua, koska tautitilanne Suomessa on edelleen hyvin erilainen eri alueilla. Myös ravintoloihin liittyvä valmistelu työ olisi voinut Lintilän mielestä olla parempaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On siinä toivomisen varaa. En ole ihan varma, onko hallituksen tehtävä ryhtyä määrittelemään, paljonko etäisyyden asiakkaiden välillä pitäisi ravintoloissa nyt olla, ministeri pohtii.

Lintilän mielestä anniskelu voisi loppua ravintoloissa Britannian tapaan esimerkiksi kello 23 tai 24. Yökerhojen kohtalo sen sijaan on asian suurin pulma. Kaikkia ravintoloita ei ministerin mielestä kuitenkaan pitäisi avata samaan aikaan.

– Jos lähdetään siihen, että kaikki auki, niin porukka on baaritiskillä kylki kyljessä loppuillasta, Lintilä sanoo.

Mainos