Anna Kontula: Kuvitellaan, että eduskuntatyössä on paljon salaisuuksia

Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan poliitikot eivät käsittele keskustelualustoilla arkoja asioita.

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan politiikan arkinen työskentely ja taktikointi on siirtynyt yhä voimakkaammin Whatsappin kaltaisille keskustelualustoille. On pohdittu, olisiko poliitikkojen mietittävä myös keskustelukanavien tietoturvallisuuteen liittyviä riskejä.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kommentoi artikkelin pohjalta käytyä keskustelua Twitterissä sanomalla, että ryhmissä ei käydä keskusteluja, jotka kiinnostaisivat ketään tai vaatisivat salaamista. Eduskuntatyötä mystifioidaan hänen mukaansa turhaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mä nyt epäilen tässä perusongelman olevan eduskuntatyön mystifiointi ja kuvittelu, että siellä hirveästi olisi salaisuuksia. No ei ole. Suurin osa keskusteluista on tyyliin ”onpa sulla kiva mekko tänään” tai ”katoin että ollaan samassa paneelissa, mitä sä ajattelit puhua?”, Kontula täsmentää.

Niiltä osin kuin jonkun asian vuotaminen olisi ongelma, tyypillisesti kyse on poliittisesta imagoriskistä, ei mistään kansallisesta turvallisuudesta, tyyliin ”se kansanedustaja x oli taas todella rasittava” tai ”mikä on meidän pääviesti huomisessa tiedotustilaisuudessa?”, Kontula jatkaa.

Kontula sanoo, että jos keskustelualustoilla olisi aikomus käydä keskustelua, johon liittyisi jokin poliittinen riski, hän käyttää ”signalia”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kun käydään keskusteluja, joihin liittyy yhtään suurempi poliittinen riski, itse käytän signalia. Jos kyse on kans. turvallisuudesta tai muuten kv-vakoilua potentiaalisesti kiinnostavasta teemasta, tavataan kasvokkain ja puhelimet jätetään toiseen huoneeseen. Mutta tämä harvinaista, kansanedustaja toteaa.

Koronavirusepidemian myötä monen työpaikan kokoukset ja kanssakäymiset ovat siirtyneet verkon tarjoamille alustoille, joista esimerkiksi yrityksille suunnattu videopuhelusovellus Zoom on suosittu. Maaliskuun lopussa esimerkiksi Iltalehti uutisoi kyseisen etätyösovelluksen ajautuneen tietoturvakohuun.

Mainos