Kokoomuksen kansanedustajan ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaan mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on rikkonut lupauksensa edistää kansalaisjärjestöjen laajaa osallisuutta.
Sarkomaan mukaan Marinin hallituksen aikana on toistuvasti käynnistetty pelkkään virkamiestyöhön ja kolmikantaan pohjaavia lakivalmisteluja.
–Kansalaisjärjestöt ovat merkittävä voimavara. Ne tarjoavat monipuolisia näkökulmia päättäjille sekä tukevat kansalaisten laajaa osallisuutta ja tuovat kansalaisten ääntä kuuluviin. Järjestöjen sulkeminen pois lakien valmistelusta on vakava asia, Sarkomaa sanoo.
Sarkomaan mukaan arjen asiantuntemusta ei saada tarpeeksi, kun järjestöt suljetaan valmistelujen ulkopuolelle.
–Hallitus on aloittanut sosiaaliturvan uudistuksen valmistelun. On suuri puute, että valmistelusta vastaavissa jaostoissa on järjestöjen edustaja mukana vain yhdessä. Vaikka syntyvyydestä käydään kovaa keskustelua, ei toisistaan eroavia perhekäsitteitä ole pohtimassa yhtään lapsi-, perhe- tai sote-järjestöä, vaan ainoastaan työmarkkinatoimijoita. Myöskään esimerkiksi kuntoutusta pohtimassa ei ole kuntoutusjärjestöjä, Sarkomaa sanoo.
–STEA-avustusasetusta valmisteltiin yksinomaan virkamiestyönä, sillä seurauksella, että useita järjestöjen keskeisinä pitämiä kysymyksiä ei ole uudistuksen yhteydessä käsitelty. Kun valmistelupöydistä puuttuvat järjestöt, on arjen asiantuntemus vaarassa jäädä aivan liian ohueksi, Sarkomaa huomauttaa.
Sarkomaa kannustaa hallitusta ottamaan järjestöt vahvasti mukaan sotu- ja sote-uudistuksiin sekä muiden merkittävien uudistusten valmisteluun.
–Tulevaisuuden sote-keskusohjelmaan liittyviä rahoituspäätöksiä tehtäessä on tuettava sellaisia hankkeita, joissa järjestöt ovat kumppaneita. Vain siten järjestöjen asiantuntemus saadaan täysimääräisesti käyttöön.