Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa, että hallituksen työllisyysryhmien työ takkuaa pahasti.
Hänen mukaansa työ etenee hitaasti, tieto ei kulje ryhmien välillä ja kukaan ei johda hankkeen etenemistä.
– Minulla on se kuva, että poliittista painetta ei ole. Hallitus sanoo, että pitää tulla 30 000 uutta työpaikkaa. Hallituksen pitäisi myös laittaa poliittista painetta. Jos kolmikannasta ei tule tuloksia, silloin hallitus tekee omaa politiikkaa, Fjäder sanoo.
Akavan puheenjohtaja toivoo, että uusi työministeri Tuula Haatainen (sd.) ryhtyy koordinoimaan työtä ryhmien välillä ja hallituksessa.
Työllisyysryhmien työn etenemistä käsitellään tammikuussa hallituksen iltakoulussa. Fjäderin mukaan tulokset ovat vielä laihoja.
– Kyllä varmasti jotain on, mutta aikataulu on aika kova näille työryhmille. Olemme niin alkuvaiheessa monessa asiassa. Painetta pitäisi nyt lisätä.