IS: Palaute Ylelle oli liikaa, Pekka ja Pätkä pois ohjelmistosta

Elokuvasarjan viimeistä osaa ei esitetä tänä keväänä televisiossa.

Yle on päättänyt hyllyttää Pekka ja Pätkä neekereinä –elokuvaklassikon kipakan palautteen takia. Elokuvasarjan muut osat näytetään toukokuussa TV1-kanavalla. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

– Halusimme kuunnella yhteiskunnan reaktioita ja ne reaktiot olivat niin voimakkaita, että päätimme jättää sen pois. Pekka ja Pätkä -elokuvien katsottavuus ei ole kiinni tästä yhdestä elokuvasta. Tämän julkaisupäätöksen vuoksi mikään muu elokuvista ei menetä arvoaan, Ylen ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet kertoo IS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Elokuva nähtiin edellisen kerran televisiossa vuonna 2016. Tuolloin Yle sai valtavasti tyrmistynyttä palautetta siitä, ettei n-sanaa sensuroida.

Väliahdet kertoo IS:lle, että elokuva ei ole kokonaan pannassa. Hyllytyspäätös koskee vain toukokuun esityskierrosta.

– Kyse on yksittäisestä julkaisupäätöksestä, ei sensuroinnista. Päätös ei johdu niinkään elokuvasta ja sen sisällöstä, vaan elokuvan nimestä ja n-sanan käytöstä.

Mainos