Äitien määrä romahti – HS: Reppureissaaminen suositumpaa

Parikymppisistä joka neljäs ei halua lapsia.

Aitien määrä on kääntynyt historialliseen laskuun. Viime vuonna Suomessa syntyi 45 577 lasta. Luku on ollut viimeksi yhtä alhainen nälkävuotena 1868, kertoo Helsingin Sanomat.

Vapaaehtoinen lapsettomuus leimaa HS:n mukaan koko nuorta sukupolvea. Parikymppisistä joka neljäs sanoo perhebarometrissa, etteivät halua lainkaan lapsia. Osuus on kasvanut huomattavasti kymmenen vuoden aikana. Vielä vuonna 2008 vain 5,5 prosenttia parikymppisistä vastaajista sanoi olevansa vapaaehtoisesti lapseton.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Asiantuntijoiden mukaan lapsettomuuteen saattavat vaikuttaa kielteiset mielikuvat vanhemmuudesta. Perhebarometrin mukaan vanhemuuden ohittaa esimerkiksi vapaus lähteä reppureissaamaan. Tähän ei kyselyyn vastanneiden mukaan sovi ”vaippaputki” tai ”prismaperhearki”. Myös taloudellinen epävarmuus lykkää lastensaantia.

Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirchin mukaan syntyvyys ei näytä palautuvan enää aikaisemmille tasoille. Hänen mukaansa myös sosiaalisessa mediassa jaettavat lapsiuutiset saattavat joissakin ihmisryhmissä heikentää halua saada itse lapsia.

– Ne, joiden elämää ei itse halua, saavat lapsia, Rotkirch kärjistää HS:lle.

Mainos