Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satosen mukaan talouspoliittiset näkemyserot eivät ole ainoa este kokoomuksen ja vasemmistoliiton hallitusyhteistyölle.
– Se ei ole ainoa asia. Puolustusvaliokunnassa vasemmistoliitto on koko edellisen vaalikauden ajan vetänyt täysin omaa linjaansa suhteessa muihin puolueisiin. He ovat hyvin kriittisiä eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämiseen, NATO-yhteistyön syventämiseen ja eivät ole sitoutuneet Hornetien täysimääräiseen korvaamiseen, Satonen kirjoittaa Facebookissa.
– Kuinka tällaisen puolueen kanssa joku porvaripuolue voisi lähteä samaan hallitukseen, Satonen kysyy.
Sdp:n puheenjohtaja, Antti Rinne aloittaa sunnuntaina hallitustunnustelut puolueiden kanssa. Tänään Rinne tapaa eduskunnassa kristillisdemokraattien, perussuomalaisten ja keskustan edustajat. Maanantaina vuorossa ovat vihreät, vasemmistoliitto, Rkp ja kokoomus. Rinteen tavoitteena on, että varsinaisiin hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet ovat tiedossa tiista-iltana.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi sunnuntaina Helsingin Sanomissa, että oppositioon itsensä asemoinut keskusta on kuitenkin tarvittaessa valmis hallitusvastuuseen. Puolue mahtuisi Kaikkosen mukaan myös samaan hallitukseen vasemmistoliiton kanssa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen on puolestaan todennut, ettei edellytyksiä kokoomuksen ja vasemmistoliiton hallitusyhteistyölle ole.
Lue myös:
Ben Zyskowicz: Antti Rinne saa varautua kokoomuksen rukkasiin
https://www.facebook.com/artosatonen/posts/10157201002558545