Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén pitää nopeiden raideyhteyksien edistämistä yhtenä seuraavan hallituskauden tärkeimmistä tulevaisuusteoista.
Sirén kummastelee Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen lausuntoja, joissa hän on nostanut pääradan kunnostamisen Turun tunnin juna -hankkeen ohi. Rinteen mukaan pääradan kehittäminen on tärkeintä, ja nopea juna Turkuun on toteutettavissa ”jossakin aikaikkunassa”.
– Turun ja Helsingin välisen tunnin junan suunnittelu on raidehankkeista pisimmällä. Seuraavaksi olisi vain ryhdyttävä toteutukseen. Ihmettelen Antti Rinteen puheenvuoroa, jossa hän antaa ymmärtää, että tunnin juna jäisikin nyt odottamaan jotakin aikaikkunaa, Sirén sanoo.
Nopeampien raideyhteyksien kehittäminen on Sirénin mukaan keskeisessä roolissa työllisyyden ja kasvun edistämisessä, sillä niiden myötä työssäkäyntialue laajenee ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuudet paranevat.
– Tämä koskee kaikkia suunniteltuja raidehankkeita ja niiden kaikkien edistämiseen löytyy perusteet. Turun tunnin junan kanssa ollaan kuitenkin jo niin pitkällä, että mitään syitä viivytyksille ei tässä kohtaa enää ole, Sirén jatkaa.
Kokoomus on esittänyt, että raideliikennettä kehitetään määrätietoisesti siten, että keskeisten kaupunkien välisessä liikenteessä juna on ajallisesti ylivoimainen liikkumismuoto ja yhä useammalle houkuttelevin vaihtoehto henkilöliikenteessä. Raideliikenne nähdään myös teollisuuden osalta tärkeänä keinona tehostaa rautatielogistiikkaa sekä vähentää kuljetusten päästöjä.
– Nopeampien raideyhteyksien edistäminen on keskeinen osa liikennejärjestelmämme kunnianhimoisempaa ja pitkäjänteisempää kehittämistä. Päästöjen vähentäminen on tulevaisuuden liikennepolitiikkaa vahvasti ohjaava tekijä ja raideliikennettä kehittämällä voimme tarjota suomalaisille vähäpäästöisemmän tavan liikkua, Sirén sanoo.
– Tunnin junan toteuttaminen on nopea ja vaikuttava ilmastotoimi.