Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan tulevassa sosiaaliturvauudistuksessa on vähennettävä tukien vastikkeellisuutta.
– Työvoimapolitiikassa karensseja pitää lakkauttaa tai ainakin lyhentää, koska ne työntävät työttömiä toimeentulotuelle, mikä on pahin kannustinloukku, hän kertoo Helsingin Sanomille.
Sosiaali- ja työttömyysturvassa on Anderssonin mukaan jo liikaa velvoitteita ja ehtoja.
– Siitä on tehty byrokraattinen viidakko, josta kukaan ei ota selvää ja jossa kukaan ei osaa navigoida, hän toteaa.
– Pienituloisten asemasta ovat irvokas esimerkki pikavipit, joita on helpompi hakea kuin toimeentulotukea, ja joiden mainonta on aggressiivista.
Edessä mahdollisesti oleva talouden sopeuttaminen pitää Anderssonin mukaan mitoittaa suhdanteiden mukaan.
– Jos noususuhdanne jatkuu, on järkevää korottaa veroja ja tiivistää veropohjaa. Mikäli menoleikkauksia tehdään, pitää aina arvioida, ovatko kohteet järkeviä. Ja kyllä yritystuet ovat järkevämpiä leikkauskohteita kuin esimerkiksi koulutus- ja tutkimusmenot, joiden vähennys on haitallista myös Suomen kilpailukyvylle, hän kertoo.