Kalle Jokinen: Vaalilupauksilla käydään petollista huutokauppaa

Miljardien menolisäyksiin ei kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan ole varaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen hämmästelee puolueiden vaaliohjelmissa esitetyillä menolisäyksillä käytävää ”petollista huutokauppaa”.

Hänen mukaansa SDP:n, keskustan ja vihreiden vaalikampanjoiden avauksista ”on kantautunut toinen toistaan kalliimpia vaalilupauksia”. Jokinen korostaa, että työllisyysasteen nostaminen on seuraavaan vaalikauden tärkein tehtävä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jokinen muistuttaa ministeriöiden kansliapäälliköiden alkuviikosta julkaisemasta raportista, jonka mukaan nykyisen hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää jopa 80 prosentin työllisyysastetta.

– Muissa puolueissa ei ole nähtävästi havahduttu yhdeksän miljardin kestävyysvajeeseen, tai sitten vaalikiima sivuuttaa taloudellisen realismin. Tilanteen vakavuutta kuvaa se, että vaikka uusi hallitus ei kirjaisi hallitusohjelmaansa yhtään uutta menokohtaa, julkiset menot jatkaisivat tästä huolimatta nopeaa kasvuaan, Jokinen sanoo.

Jokinen toteaakin, että seuraavan hallituksen taival ei ole yhtään ruusuisempi kuin istuvan hallituksen. Taustalla on väestön ikääntyminen, joka lisää eläke-, terveys- ja hoivamenoja. Tilannetta pahentaa työikäisen väestön vähentyminen ja syntyvyyden lasku. Toisin sanoen menot ovat kasvamassa tulevalla vuosikymmenellä vieläkin nopeammin.

–  Miljardeja maksavat vaalilupaukset ovat katteettomia tilanteessa, jossa emme ole vielä edes ratkaisseet nykyisten palveluiden rahoitusta. Tällä tahdilla meillä on edessä hallitsematon velkaantuminen ja rajut leikkaukset ensi vuosikymmenen loppupuolella, Jokinen toteaa.

Talouskasvun on ennustettu hidastuvan tulevina vuosina noin prosenttiin. SDP:n tarjoamat verojen kiristykset hidastaisivat Jokisen mukaan kasvua edelleen ja pysäyttäisivät myönteisen työllisyyskehityksen. Jokinen peräänkuuluttaa muilta puolueilta uusien lupausten sijaan valmiutta vastuullisiin uudistuksiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ryhmäjohtajan mukaan kokoomus on tyytyväinen nykyisen talous- ja työllisyyspolitiikan tuloksiin.

– Jopa 140 000 uutta työllistä vaalikauden aikana osoittaa, että hallituksen valitsema suunta on oikea. Tätä työtä on jatkettava, jotta pystymme turvaamaan palvelut ja varautumaan tuleviin taantumiin ja väestön ikääntymiseen. Työllisyyspolitiikka on myös parasta eläke-ja hoivapolitiikkaa.

– Tarvitsemme joustavammat työmarkkinat, työhön kannustavan sosiaaliturvan, perhevapaauudistuksen ja sinivihreän kannustavan verouudistuksen,  Kalle Jokinen sanoo.

Mainos