Jan Vapaavuori: Nostokurjet kuuluvat kehittyvään kaupunkiin

Pormestarin mukaan Helsingin kasvu näkyy merkittävänä rakentamisena.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kirjoittaa blogissaan, että vuosi 2018 oli pääkaupungille menestyksekäs.

– Kaupunkimme kasvoi kestävästi, loimme uutta pohjaa hyvälle elämälle ja panostimme toimivuuteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tarkkoja lukuja kaupungin kasvusta ei vielä ole, mutta todennäköisesti meitä helsinkiläisiä on taas noin 7000-8000 enemmän kuin vuosi sitten. Enemmistössä Suomen kunnista on muuten tätä vähemmän asukkaita, Vapaavuori toteaa.

Helsingin kasvu on näkynyt pormestarin mukaan merkittävänä rakentamisena ympäri kaupunkia.

– On rakennettu ennätysmäärä asuntoja, on rakennettu kouluja, päiväkoteja ja infrastruktuuria. Nostokurjet kuuluvat dynaamiseen kaupunkiin.

Helsingin talous on myös vakaalla pohjalla.

– Kaupungille kertyi verotuloja edellisvuotta enemmän aiempaa alemmasta veroäyristä huolimatta, Vapaavuori kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pormestarin mukaan Helsinki noteerattiin vuonna 2018 ”poikkeuksellisella tavalla myös maailmalla”.

– Heinäkuussa USA:n ja Venäjän presidentit tapasivat historiallisesti Helsingissä, jonka kykyä toteuttaa tapaaminen huippulyhyellä varoitusajalla kehuttiin vuolaasti. Syksyllä avattiin ensin Amos Rex -museo ja myöhemmin keskustakirjasto Oodi, jotka saivat molemmat valtavasti positiivista huomiota.

– Helsinki nousi maailman mediaan kiehtovana ja vetovoimaisena kaupunkina, jossa tapahtuu mielenkiintoisia asioita, Jan Vapaavuori summaa pääkaupungin vuotta.

Mainos