Noin 100 000 suomalaista tekee töitä eläkkeen ohessa. Yksi heistä on Pertti Lampinen, 71, joka työskentelee Loviisan Suurkirppiksellä.
– Teen töitä varmaan niin kauan, kunnes lähden saappaat jalassa. Sanon täällä töissäkin, että tulen varmasti jos olen luvannut tulla, ellen ole kuollut, eläkeläismies kertoo Länsiväylälle.
– Joutenolo ei sopinut minulle. Huomasin, että aloin hyytymään, kun en tehnyt mitään.
Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Jari Kanniston mukaan eläkeläisten työnteko on kasvanut maltilla, mutta joissakin ikäryhmissä jopa huomattavan paljon.
– 70–74-vuotiaiden työllisyysaste on lähes tuplaantunut tällä vuosikymmenellä, mutta heidän kohdallaan puhutaan kuitenkin vain noin seitsemän prosentin työllisyysasteesta, Kannisto kertoo LV:lle.
Eläkeläisistä harva tekee täyttä työviikkoa.
– Suurin osa tekee noin puolikasta, tai vähän vajaata puolikasta, työpanosta. Neljäsosa tekee töitä, joista kertyy kuukaudessa muutama sata euroa, Kannisto kertoo.
Kanniston mukaan harva eläkeläinen tekee työtä pienen eläkkeen vuoksi. Vaakakupissa painaa enemmänkin oma kiinnostus ja motivaatio.
Eläkeläismies Pertti Lampilainen kertoo, että työnteosta on muutakin hyötyä kuin tienestit.
– Kyllä töihin kannattaa mennä jo mielenterveydenkin vuoksi. Jos jää kotiin istumaan, niin tulee ihan hulluksi tai juopoksi.