Australialainen Aleks Sigley on yksi harvoista länsimaalaisista, jotka ovat opiskelleet suljetussa Pohjois-Koreassa. Hän kertoo kokemuksistaan televisiokanava Sky Newsille.
Sigley aloitti huhtikuussa pohjoiskorealaisen kirjallisuuden opinnot Kim Il-sungin yliopistossa, jossa on hänen lisäkseen ainoastaan kaksi länsimaista opiskelijaa. Pääsy kouluun oli tiukan seulan takana, ja opiskelupaikka irtosi vasta kahden vuoden sinnikkään yrittämisen jälkeen.
Pohjoiskorealaiset opiskelutoverit ovat Sigleyn mukaan äärimmäisen kiinnostuneita ulkomaista. Suljetun diktatuurin kansalaisilla ei ole kuitenkaan juurikaan tietoa maansa ulkopuolisista asioista.
Australialaismies jakoi opintojen alussa asuntolassa huoneen pohjoiskorealaisen kanssa. Ensitapaamisessa paikallinen opiskelija kysyi Sigleylta, onko Australiassa myös yksipuoluejärjestelmä.
– Kerroin hänelle, että [poliittinen] järjestelmämme on samanlainen kuin Britanniassa, eli meillä on kaksi pääpuoluetta. Aivan perusasioita poliittisesta järjestelmästä, Sigley kertoo.
Ulkomaailmasta ei tiedetä, sillä Pohjois-Korean hallinto rajoittaa kansalaistensa keinoja kommunikoida ulkomaailman kanssa.
Sigley kertoo, että kansainvälisillä opiskelijoilla on pääsy tavalliseen internetiin, mutta paikalliset pääsevät käyttämään ainoastaan viranomaisten valvomaa sisäistä verkkoa. Siellä ulkomaiset uutissivustot eivät avaudu.
Älypuhelimet ovat Sigleyn mukaan yleisiä. Pohjoiskorealaiset käyttävät niitä myös samalla tavalla kuin ihmiset länsimaissa, vaikka verkon sisältöä onkin rajoitettu.
Puhelimilla luetaan valtiollista Rodong Sinmun -sanomalehteä sekä suoratoistetaan musiikkia ja katsotaan elokuvia ja tv-ohjelmia. Saatavilla on jopa ulkomaisia elokuvia, jotka ovat läpäisseet Pohjois-Korean hallinnon tiukan sensuurin.
– Siellä [suoratoistopalveluissa] on elokuvia Itä-Saksasta ja Neuvostoliitosta.
– Mutta on myös uudempaa kiinalaista tuotantoa. Kung Fu -elokuva Ip Man vuodelta 2008 on erittäin suosittu, Sigley sanoo.
Hänen mukaansa myös intialaiset Bollywood-elokuvat ovat paikallisten suosiossa.
Luksuskauppoja ja suosittuja ravintoloita
Kim Il-sungin yliopiston opiskelijat kuuluvat pääkaupunki Pjongjangin vauraaseen luokkaan. Aleks Sigleyn mukaan esimerkiksi hänen kämppäkaverillaan oli Chanelin hajuvettä.
Pääkaupungissa on myös muutamia luksuskauppoja sekä lukuisia laadukkaita ja paikallisten keskuudessa suosittuja ravintoloita.
– Pjongjangissa menee itse asiassa aika hyvin historian kovimmista talouspakotteista huolimatta.
– Jokaisessa korttelissa on ainakin yksi pieni kauppa, jossa on myynnissä ulkomailta tuotua tavaraa. Paljon kiinalaista, mutta myös Japanista sekä Itä-Euroopasta ja Saksasta tuotua tavaraa. Monet kaupat myyvät Adidasta, joka näyttää olevan täällä arvostettu merkki, hän kertoo.
Sigleyn mukaan ruokakaupoista löytyy lisäksi elintarvikkeita, joista saa valmistettua länsimaalaisen aterian.
Australialaismies uskoo, että markkinatalous ottaa hiljalleen jalansijaa myös Pohjois-Koreassa.
– Tällä hetkellä liiketoimintaa on paljon Kiinan kanssa, mikä on vienyt taloutta eteenpäin ja kasvattanut keskiluokkaan kuuluvien määrää Pjongjangissa, Aleks Sigley kertoo.