Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haaviston mukaan perustulokokeilua on laajennettava ensi vaalikaudella. Hallituksen työttömyysturvaan liittyvä perustulokokeilu alkoi vuonna 2017 ja se jatkuu tämän vuoden loppuun asti. Kokeilun piirissä on ollut 2000 ihmistä.
– Täytyy analysoida tulokset, ja ensi eduskuntakaudella kokeilua voisi laajentaa ja lähteä viemään eteenpäin, Haavisto sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa.
Haaviston mukaan perustulo tekisi työn vastaanottamisesta nykyistä kannustavampaa. Uudistus on kuitenkin hänen mukaansa niin iso, että perustuloa ei voi ottaa kerralla käyttöön.
Haavisto sanoi, että perustulo ei myöskään korvaisi esimerkiksi eläketuloa tai ansioturvaa.
– Asumistuki myös varmaan jäisi jossain muodossa. Mutta perustulo olisi helpottava tekijä monen sellaisen ihmisen kohdalla, jotka ovat olleet vaikeasti työllistettäviä tai joilla satunnaisen, osa-aikaisen tai pätkätyön vastaanottaminen on ollut nyt mahdotonta.
Haavisto ei usko, että perustulo passivoittaisi työmarkkinoille pyrkiviä ihmisiä. Hänen mukaansa tämä perustuu ”vihreiden positiiviseen ihmiskäsitykseen”.
– Lähtökohtaisesti ihminen on aktiivinen sekä halukas ja kiinnostunut tekemään työtä silloin, kun sitä on tarjolla ja lisätyön tekeminen ei vähennä hänen tulojaan.
– Mutta täytyy tietysti katsoa näiden tutkimustulosten valossa, että miten tällainen järjestelmä toimii, Haavisto viittasi hallituksen perustulokokeiluun.