Milloin isänmaallisuudesta on tullut pahe, kysyy puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.
Niinistö on laatinut vastineen mielipidekirjoituksessaan, joka kyseenalaistaa asevelvollisuuden ja väittää sen nojaavan yhä nationalismiin.
– Yleinen asevelvollisuus juontuu niin poliittisista kuin sotilaallisistakin tarpeista. Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, ja pääosa kansalaisista haluaa säilyttää tilanteen nykyisellään. Näin ollen puolustuksen kivijalka on luotava kansallisesti: kauniista globaaleista ajatuksista ei ole juuri hyötyä, kun suomalaisten tappaminen alkaa, puolustusministeri kirjoittaa.
Niinistön mukaan ”koko valtakunnan puolustaminen edellyttää riittävän laajoja Puolustusvoimia”.
– Sodan ajan joukkojen verraten suuren määrän (noin 280 000 henkilöä) vuoksi koulutukseen tarvitaan koko miespuolinen ikäluokka. Näin saadaan samalla myös erityisosaajia tarvittaviin tehtäviin.
Puolustusministerin mukaan yleinen asevelvollisuus on kustannustehokkain keino ylläpitää sodan ajan joukot. Hänen mukaansa yleisestä asevelvollisuudesta luopuminen rapauttaisi sotilasliittoon kuulumattoman Suomen puolustuksen.