Petteri Orpo HS:lle: Työllisyysaste nostettava 80 prosenttiin

Valtiovarainministerin mukaan Suomella on suuri vaara kaatua takaisin pohjalle, jos yhteiskuntaa ei kyetä uudistamaan.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo Helsingin Sanomille, että 2020-luvulla ei tule olemaan yhtään jakovaraa, vaikka valtion velkaantuminen päättyy ensi vuonna.

– Hyvinvointi on uhattuna 2020-luvulla, jos emme nyt pysty uudistamaan yhteiskuntaa. Nykyinen 72 prosentin työllisyysaste pitää nostaa ensin 75 prosenttiin ja sitten 80 prosenttiin 2020-luvulla, Orpo sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Orpon mukaan seuraava hallitus joutuu jatkamaan kestävyysvajeen purkamista. Tämä tarkoittaa menojen tasapainottamista siten, että väestön ikääntymisestä aiheutuvat menot eivät lisää velkaantumista.

– Meillä syntyy paljon vähemmän ihmisiä kuin jää eläkkeelle. Tämä vaatii työn määrän lisäämistä, mutta ilman työperäistä maahanmuuttoa tästä ei tule mitään, Orpo toteaa.

Orpo sanoo Helsingin Sanomille, että seuraavankin hallituksen pitää olla suurten uudistusten hallitus. Hänen mukaansa tulevan hallituksen keskeisimmät tehtävät ja uudistukset liittyvät verotukseen, koulutukseen, työelämän sääntöihin, ilmastonmuutokseen, perhevapaisiin ja nuorten syrjäytymiseen.

Mainos