Uutistoimisto AP:n toimittaja Michael Graczyk on todistanut yli 400 kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa Yhdysvaltojen Texasissa, kertoo The Guardian.
– Ei ole tietenkään tavanomaista todistaa, kuinka joku kuolee edessäsi. Se on kuitenkin vain työtä, eli kertoa tarina eteenpäin. Jos asiaan suhtautuu liian tunteellisesti, tätä ammattia ei voi hoitaa riittävän tehokkaasti. Tällöin joku muu tekee sen, toimittaja kertoo.
Grazyk oli seuraamassa teloitusta ensimmäisen kerran vuonna 1984. Mies kertoo suhtautuneensa annettuun työtehtävään rauhallisesti.
– Näet toimittajaan melko kauheita asioita. Jopa paikallismedioiden toimittajat joutuvat tekemään juttuja auto-onnettomuuksista, murhista ja tulipaloista. Seuraaminen, kuinka joku saa pistoksen ja nukahtaa, ei poikkea siitä muuten kuin, että asia tapahtuu edessäsi, mies kertoo.
Kuolemanrangaistus otettiin Yhdysvalloissa takaisin käyttöön vuonna 1976. Tämän jälkeen maassa on täytäntöönpantu yli 1400 kuolemanrangaistusta, joista Texasin osuus on 553.
Grazyk ei ota kysyttäessä kantaa siihen, pitäisikö kuolemanrangaistuksista luopua. Tämä voisi vaikeuttaa hänen työtään puolueettomana toimittajana.
– En väistele kysymystä, mutta minulla ei ole vastausta siihen. Luulen, että on etujeni mukaista olla ottamatta kantaa asiaan, hän sano.
68-vuotias Grazyk jäi eläkkeelle heinäkuussa, mutta hän jatkaa yhä raportointia kuolemanrangaistuksista vapaana toimittajana.