Pohjois-Koreassa kesä on kurjaa aikaa koirille. The Korea Times kertoo, että pääkaupunki Pjongjangissa järjestettiin tällä viikolla suosittu ruoanlaittokilpailu. Maan parhaimmat ravintolat valmistivat maukkaita aterioita koiranlihasta.
Tänä vuonna kokkauskilpailun voitti Pjongjangin Koiranlihatalo -niminen ravintola kuuluisalla koiranlihakeitollaan. Ravintolaa pidetään Pohjois-Korean yhtenä parhaimpana.
Pohjois-Koreassa on uskomus, jonka mukaan koiranlihalla on terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia erityisesti hellekausien aikana. Valtiollinen televisiokanava lähetti hiljattain ohjelman, jossa kerrottiin lihan terveyshyödyistä sekä jaettiin reseptejä kotikokeille.
The Korea Timesin mukaan koiranliha on tärkeä proteiininlähde tavallisille pohjoiskorealaisille. Esimerkiksi säilykekoiranlihaa löytyy useimpien ruokakauppojen hyllyiltä. Koiranlihaa syödään myös Etelä-Koreassa.