Li Andersson haluaa ilmastopolitiikasta sosiaalisesti oikeudenmukaista

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan ympäristöverotuksen kustannuksia on kompensoitava pienituloisille.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Anderssonin mukaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta on huolehdittava myös ilmastopolitiikassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Moni suomalainen on huolissaan esimerkiksi polttoaineverotuksen muutoksista, koska perheen tulot ovat pienet eikä vaikkapa maalla välttämättä pärjää ilman autoa, Andersson kirjoittaa Kansan Uutisten kolumnissaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Anderssonin mukaan ympäristöverotuksen kustannukset ovat suhteellisesti suurempia pienituloisille ja vähävaraisille.

– Vasemmistoliiton ympäristöpolitiikan tunnistaa siitä, että silloin kun ilmaston kannalta välttämättömät toimet lisäävät eriarvoisuutta, kompensoidaan ne muilla veroilla, tulonsiirroilla ja julkisilla palveluilla. Kokonaisuuden tulee olla sekä eriarvoisuutta vähentävä että ympäristön kannalta kestävä, Andersson kirjoittaa.

Mainos