Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto esitteli Vantaalla puoluekokouksessa kolme uudistusta, joiden käynnistäminen on vihreiden ehto hallitukseen osallistumiselle.
– Ensimmäinen on maailman parhaan koulun rakentaminen. Tavoitteemme on nostaa suomalainen koulutus maailman huipulle varhaiskasvatuksessa ja korkeakouluissa sekä tieteessä ja tutkimuksessa.
– Toinen on sosiaaliturvan uudistaminen. Haluamme päivittää suomalaisen sosiaaliturvan 2000-luvun maailmaan eheäksi ja joustavaksi turvaverkoksi. Turvaverkoksi, joka kantaa yrittäjää ja opiskelijaa, pätkätyöläistä ja tutkijaa, freelanceria ja taiteilijaa,
– Kolmas on ympäristö- ja ilmastopolitiikan suunnanmuutos. Meillä on vain vähän aikaa sopeuttaa koko tapamme tuottaa ja kuluttaa yhden planeetan kantokyvyn rajoihin, turvata luonnon monimuotoisuus ja hillitä ilmaston kohtalokas lämpeneminen, Aalto linjasi.
Aallon mukaan vihreät haluavat palauttaa palauttaa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen koulutuksesta leikkaamat rahat. Hän myös ehdotti tiedeministerin tehtävän perustamista Suomeen.
– Lisäpanostuksia tarvitaan koko koulutuksen ketjuun aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin asti, Aalto sanoi.
Vihreät haluaa Suomesta tieteen ja tutkimuksen kärkimaan.
– Se edellyttää merkittävää rahoitusta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Se edellyttää vahvaa panostusta perustutkimukseen, tieteen ja tutkimuksen vapauteen. Seuraavan hallituksen on otettava tämä haaste tosissaan. Siihen Suomi tarvitsee tiedeministerin, Aalto sanoi.