Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa iloitsee uusista keinoista lasten ja nuorten opintien tasavertaisten mahdollisuuksien turvaamiseksi.
Sarkomaa sanoo, että uudella 10 miljoonan euron varhaiskasvatuksen tasa-arvorahalla turvataan eri alueilta ja erilaisista lähtötilanteista tulevien lasten mahdollisuuksia pärjätä tulevaisuuden koulutiellä.
– Tasa-arvorahalla voidaan pienentää ryhmäkokoja ja palkata lisää henkilöstöä päiväkoteihin alueilla, joissa tilanne on kaikkein haastavin esimerkiksi korkeamman työttömyysasteen vuoksi. Jo aiemmin tasa-arvorahoitusta on käytetty esi- ja perusopetuksessa. Tutkijoiden mukaan kyseessä on tehokas ja toimiva tapa torjua eriarvoisuutta, Sarkomaa toteaa.
– Suomi tarvitsee tekoja, jotta kaikille lapsille ja nuorille voidaan turvata mahdollisuuksien tasa-arvo sekä koulutuksessa ja sitä kautta myöhemmin mahdollisuutena päästä mukaan työelämään. Jokaisen lapsen on varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksessa löydettävä oppimisen ilo ja saatava oppien edellytykset jatkaa vähintään toisen asteen opintoihin. Yhdenkään lapsen tai nuoren perhetausta, asuinpaikka tai varallisuus ei saa yksin määrittää sitä mitä hänestä voi tulla, Sarkomaa sanoo.
Hän sanoo, että eriarvoistuminen ja nuorten kokemus osattomuudesta ovat vakavia ongelmia, joihin ”Kokoomus tahtoo löytää ja tehdä ratkaisut.”
Sarkomaan mukaan toinen merkittävä parannus koulutuksen tasa-arvoon saatiin kehysriihestä toisen asteen opiskelijoiden opintotuen oppimateriaalilisän muodossa. Jatkossa pienituloisille alle 20-vuotiaille opiskelijoille maksetaan opintotuen yhteydessä noin 46 euroa kuukaudessa oppimateriaalilisää.
– Tällä turvataan se, ettei kenenkään koulutuspolku katkea varattomuuden tai liian korkeiden materiaalimaksujen vuoksi. Pidän oppimateriaalilisää järkevänä keinona torjua pudokkuutta toisella asteella. Se kohdentuu juuri niille nuorille, joiden tilanne on haastavin, Sarkomaa tiivistää.
Pidemmän aikavälin tavoitteena pitää Sarkomaan mukaan olla myös se, että oppimateriaalien hintaa saataisiin hilattua alaspäin. Ongelma ollut pitkään tiedossa, ja nyt siihen hänen mukaansa tartuttiin.
– Nämä ovat konkreettisia ja tuntuvia toimenpiteitä. On paljon vaikuttavampaa tarjota nuorelle räätälöityä tukea ja ohjausta sekä mielekkäitä tapoja oppia aina varhaisista vuosista asti, kuin mekaanisesti pidentää oppivelvollisuutta, Sarkomaa päättää.