Sirkka-Liisa Anttila: Maaseutu on Suomen tärkein menestystekijä

Keskustan kansanedustajan mukaan maanviljeljöiden ahdinkoa helpotettiin kehysriihessä.

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan mielestä maaseudun elinvoiman turvaaminen on koko Suomen kannalta tärkeää.

– Elinvoiman säilyttämiseksi meidän on löydettävä paikallistasolla kestäviä keinoja ja tapoja hyödyntää toisaalta virkistysmielessä Suomen ainutlaatuisen luonnon antimia että taloudellisesti myös sen runsaita biomassoja, Anttila sanoo tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansanedustajan mukaan maatalous elää vaikeassa kannattavuuskriisissä. Anttila kiittelee hallitusta siitä, että maanviljelijöiden ahdinkoa helpotettiin hallituksen kehysriihessä. Esimerkiksi viljelijöille makettaviin luonnohaittakorvauksiin osoitettiin 10 miljoonan euron lisämääräraha. Eviran ja tullin resursseja lisättiin afrikkalaisen sikaruton torjuntaan. Lisäksi Metsähallitusken luontopalvelujen rahoitusta lisätään kehyskaudella yli  miljoonaa euroa. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaan osoitettiin viiden miljoonan euron lisärahoitus.

Keskustan kansanedustajan mukaan viljelijöiden aseman helpottaminen jatkuu.

– Hallituksen tavoitteena on, että satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutukset vapautuisivat verosta. Tarkoituksena on parantaa maatilojen riskeihin varautumista ja vähentää jälkikäteen maksettavien tukien määrää. Tätä valmistellaan valtiovarainministeriön työryhmässä. Lopulliset päätökset tehdään viimeistään syksyn budjettiriihessä, Anttila sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EU-ko­mis­sio an­toi tors­tai­na esi­tyk­sen, jol­la Anttilan mukaan yri­te­tään suit­sia epä­rei­lu­ja kaup­pa­ta­po­ja.

– Ruokaketjun pelisääntöjen uusiminen tähtää parempaan ja reilumpaan kaupankäyntiin. Esityksen tarkoituksena on parantaa maan­vil­je­li­jän ase­maa ruokaketjussa. Komission esitys on erittäin hyvä, sillä siinä lis­ta­taan sel­ke­äs­ti epäterveitä kauppataoja, jotka tullaan kieltämään. Tällaisia ovat esi­mer­kik­si ti­laus­ten pe­ruu­tuk­set vii­me het­kel­lä, so­pi­mus­ten yk­si­puo­li­nen muut­ta­mi­nen ja maan­vil­je­li­jän vas­tuut­ta­mi­nen pi­laan­tu­neis­ta tai myy­mät­tä jää­neis­tä elin­tar­vik­keis­ta.

– Komissio haluaa siis turvata tuottajien aseman isojen kauppaketjujen puristuksessa, sillä suurten kauppojen neuvotteluvoima on ylivoimainen yksittäisiin tuottajiin nähden, Sirkka-Liisa Anttila sanoo.

Mainos