Viikon takaisessa Helsingin Sanomissa oli kuvaava uutinen katupenkkien vähäisestä määrästä Helsingissä. Mummot ja vaarit haluaisivat kulkea omin jaloin lähikauppaan tai jopa liikuntapaikkaan kuten uimahallille, mutta matkan varrelle ei osu ollenkaan pysähdyspaikkoja. Katupenkit ovat kadonneet kaupunkikuvasta täysin, ja tämän seurauksena iäkkäät ihmiset eivät uskalla tai edes pysty ulkoilemaan.
Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä oli puolestaan kirjoitus, kuinka yksi palvelutalo on ryhtynyt keräämään 10 euron maksua jokaisesta vanhuksen ulkoilukerrasta. Vanhusten ulkoilu ei siis enää kuuluisikaan palvelutalon arkirutiineihin, ja siten sen myönteiset vaikutukset hyvinvointiin mahdollistuvat vain heille, joilla on varaa maksaa siitä.
Liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden lisäämiselle on suuri tarve suomalaisessa yhteiskunnassa. Riittämätön liikunta on merkittävästi vaikuttanut siihen, että muun muassa ylipaino, lihavuus, tyypin 2 diabetes ja masennus ovat lisääntyneet sekä fyysinen kunto on heikentynyt eri ikäryhmissä. Liikkumattomuuden terveyshaitat nostavat sen terveyden riskitekijänä tupakoinnin rinnalle. Väestön vähäisen liikunnan kansantaloudellinen vaikutus on huomattava.
Esimerkiksi työurien pidentämisen kannalta olennaista olisi lisätä työikäisen väestön liikuntaa, sillä merkittävimmät työkyvyttömyyden syyt ovat masennus, tuki- ja liikuntaelinvaivat sekä sydän- ja verisuonisairaudet, joiden ehkäisyssä liikunnalla on tutkimusnäytön perusteella merkittävä asema.
Liikuntapolitiikka ei kuitenkaan mitenkään yksistään riitä nostamaan fyysistä kuntoamme takaisin riittäväksi, vaan tekoja tarvitaan yli hallintorajojen. Olennaista on ymmärtää, että mittava osa fyysistä aktiivisuutta ja arkiliikuntaa edistävistä toimenpiteistä tehdään muutoin kuin liikuntapolitiikan toimesta.
Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa toimenpiteitä kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi, liikuntaneuvontaa ja terveyden edistämistä osana sosiaali- ja terveyspalveluita, ulkoiluolosuhteita ja luonnon virkistyskäytön edistämistä ja koulutusjärjestelmässä tapahtuvaa liikunnan opetusta, koulutusta ja oppilaitosten liikunnan edistämistoimenpiteitä.
Kirjallisessa kysymyksessäni kysyin asiaankuuluvilta ministereiltä, mihin toimenpiteisiin kyseinen ministeri on tämän hallituskauden aikana ryhtynyt tai on ryhtymässä edistääkseen liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden näkökulmia aiempaa näkyvämmin ministerin hallinnonalaan kuuluvassa toiminnassa.
Yhdentoista ministerin pääasiallisesti kattavista vastauksista on kiittäminen. Hallitus on kuluvan kauden aikana selkeästi nostanut liikunnan asemaa eri sektoreilla, ja monipuolisesti pyrkinyt parantamaan fyysisen aktiivisuuden edellytyksiä. Kehittämisen ja hyvän työn on jatkuttava, sillä alun tuoreet uutisesimerkit osoittavat yhä suuria puutteita tai jopa huolestuttavaa kehityssuuntaa.
Lainatakseni sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikkoa ”Yhteenvetona voidaan todeta, että yhteiskuntamme taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta terveyden edistämisellä ja siten liikunnalla on merkittävä tehtävä”, on liikunta liian tärkeä asia, että siinä voitaisiin hutiloida. Liikunnan edistämisen on tapahduttava yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
Leena Harkimo on kansanedustaja ja valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja.