Alus laukaistiin viimeisimmälle matkalleen jo joulukuun alussa 2012. Yhdysvaltojen ilmavoimien tiedotteen mukaan sen on määrä palata maahan tiistaina.
Mikäli aikataulu pitää, on kone ollut ennen paluutaan maata kiertävällä radalla jo 667 päivää. Julkisuuteen ei ole kuitenkaan kerrottu, mitä se on siellä tehnyt.
X-37B aloitettiin Boeingin siviiliprojektina vuonna 1999. Koneen alkuperäiseksi käyttötarkoitukseksi suunniteltiin satelliittien huoltolentoja. Vuonna 2004 X-37B siirtyi kuitenkin Boeingilta armeijan tutkimuslaitoksen DARPA:n alaisuuteen ja projekti salattiin visusti.
Konetta ympäröivä salamyhkäisyys on saanut salaliittoteoreetikot ja median pyörittelemään toinen toistaan villimpiä huhuja koneen ominaisuuksista ja tarkoituksesta. Pientä avaruussukkulaa muistuttavassa miehittämättömässä koneessa on avautuva ruuma, jonka mahdollisesta sisällöstä kellään ei ole tietoa.
Hurjimpien arvioiden mukaan kyse on jonkinlaisesta kokeellisesta asejärjestelmästä. Asiantuntijoiden mukaan todennäköisintä on kuitenkin, että konetta käytetään tulevaisuuden avaruusteknologian testaamiseen tai mahdollisesti vakoiluun.
”Annan teille tavallisen vastaukseni X-37B-konetta koskien. Se toimii loistavasti. En voi kertoa teille, mitä se tekee, mutta se suoriutuu siitä mahtavasti”, Yhdysvaltojen ilmavoimien avaruusosaston komentaja kenraali William Shelton totesi Space.com-sivuston haastattelussa toukokuussa, kun häneltä tiedusteltiin koneesta.
Australialaisen Techyn mukaan ilmavoimat on ilmoittanut koneen onnistuneen viimeisimmässä tehtävässään, mikä ikinä se lieneekin.