Meillä Venäjän kommentteihin suhtaudutaan minusta yliherkästi. Viime sunnuntainen Venäjän ulkoministeriön tiedote on sävyltään rutiininomainen. Sen antamiseen on viikonloppuna tuskin vaivattu montaakaan päättäjää.
Tiedotteessa todetaan, että puolustusratkaisut ”ovat itsestään selvästi jokaisen maan oma asia”. Siinä ei uhata millään, vaan tyydytään pahoittelemaan sitä, että pohjoismainen puolustusyhteistyö on kääntymässä Venäjää vastaan. Venäjän lausunto ei anna aihetta olettaa mitään uutta Venäjän vastatoimista siinä tapauksessa, että Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä. Tämänhän ulkoministeri Erkki Tuomiojakin totesi.
Venäjältä saatiin minusta odotetun sävyinen kommentti pohjoismaiden puolustusministerien tiedotteeseen, jossa sinänsä uutena puhetapana perusteltiin puolustusyhteistyötä suoraan tarpeella varautua Venäjän kasvavaan uhkaan. Ulkopolitiikan johdon ei kannata erityisesti viholliskuvia maalata, koska se kärjistää sananvaihtoa puolin ja toisin. Mutta Suomen puolustusratkaisujen perusteluista on keskusteltava rehellisesti ja Suomen on teoillaan osoitettava, ettei Venäjä voi ohjata Suomen ratkaisuja vaan teemme ne omista lähtökohdistamme. Minusta Naton hylkääminen Venäjän reaktioiden pelossa olisi nimenomaan signaali Venäjälle, että sillä on tilaa vaikuttaa Suomen asioihin.
Paljon Venäjällä toimineena en pidä todennäköisenä, että Nato-jäsenyys romuttaisi Venäjän kauppaamme tai mullistaisi muutakaan yhteistyötä. Toki Venäjä löytäisi tavat protestoida. Kaasun hinta saattaisi nousta keskimääräiseen eurooppalaiseen tasoon. Mutta muutaman vuoden päästä meillä olisi edelleen ne samat maitokiistat eikä sen kummempaa. Kauppakiistojen kärjistäminen massiiviselle tasolle tai rajan sulkeminen ovat asioita, joissa Venäjä häviäisi itse niin paljon enemmän, etten niihin usko.
Epäilen, että Suomen Nato-jäsenyydestä on muodostunut meille suomalaisille suurempi askel kuin mitä se muista Euroopan valtioista olisi. Väittäisin, että Suomi olisi Naton jäsenenäkin Venäjän näkökulmasta sen normaalein ja ongelmattomin rajanaapuri. Meillä olisi edelleen tilaa kahdenväliselle suhteelle. Venäjän kanssa on minusta oltava jämpti ja johdonmukainen oman vapautemme ja etujemme suhteen. Samalla on syytä hyödyntää naapuruuden hyvät puolet eli pidettävä huolta kauppasuhteiden tukemisesta.
En ole ollut Nato-intoilija, koska en läheskään aina allekirjoita USA:n usein mustavalkoista maailmankuvaa. Suomen turvallisuuden kannalta katsoen olisi kuitenkin järkevä liittyä Natoon. Emme kuitenkaan pysty olemaan sivussa, jos Itämerellä ajauduttaisiin sotilaalliseen kiistaan. Yksin emme pysty rakentamaan esimerkiksi kyberkyvykkyyttä riittävälle tasolle. Jäsenyys nostaisi kynnystä lamauttaa Suomen toimintakyky ennenaikaisesti siltä varalta, että Suomi kuitenkin toimisi lännen liittoumassa kriisin aikana, kuten Venäjä perustellusti olettaa.
Monien mielestä nyt ei ole ”hyvä sää” liittyä. Itse pelkään, että sää saattaa olla huomattavasti huonompi sitten, kun viimein haluaisimme liittyä. Jos jännite esimerkiksi Itämerellä Kaliningradin yhteyksiin liittyen kiristyy sotilaallisten toimien valmistelun asteelle, Natokin saattaa siinä vaiheessa ajatella, että on ”huono sää” käsitellä uusia hakemuksia, kun pitäisi keskittyä olemassa olevien velvoitteiden hoitamiseen. Onneksi emme ole siinä tilassa vielä. Eikä toivottavasti koskaan.
Kirjoittaja Kai Mykkänen on Venäjä-ekonomisti.