Henkilökohtaisten blogien luonne on aika paljolti narsismin ja omahyväisyyden sävyttämä. Panu Rajala kertoilee liki päivittäisistä kokemuksistaan ja ajatuksistaan tässä maailmassa.
On hyviä ystäviä, erinomaisia yhteistyökumppaneita ja pienen piikittelyn kohteeksi joutuvia. Vaimon kanssa elämä on lämmintä hyrinää, ja heidän yhteisesti kokemansa kekkerit ja taidenautinnot ovat tyytyväisten ihmisten elämää.
Panu Rajalan työ, sosiaalinen toimeliaisuus ja kanssakäyminen kulttuuripiehtaroinnissa on niin tiivistä, että lukijaa alkaa vaivata vilpitön kateus. Ja jollei vain kateus, sen rinnalla myös eräänlainen halu tirkistellä Rajalan olan yli tämän yksityiselämää. Tuntuu että Rajala on kuin kala vedessä, joka paikassa.
Kirjallisuusprofessori Panu Rajala on tehnyt jo 70-syntymäpäiväänsä (27.8.2015) mennessä loistavan uran niin tutkijana kuin kirjailijana. Ura jatkuu.
Hän on osittain kiistelty persoona: onhan hän kirjoittanut teokset elämästään kahden edellisen vaimonsa kanssa. Tarina Katri-Helenasta herätti närkästystä – aiheetta. Joidenkin puhdasoppisten mielestä ne ovat epätieteellisiä, eivät arvokkaita, niin kuin niiden ei pidäkään olla. Sen sijaan Rajalan tuotanto kirjailijaelämänkertojen (F.E. Sillanpää, Aho, Waltari, Aila Meriluoto, Yrjö Jylhä, J.H.Erkko, Olavi Paavolainen) osalta on ollut kiistatta korkealaatuinen.
Hänellä on ollut erityinen taito laajojen ja erittäin perusteellisten elämänkertojen rakentelussa. Hän kykenee nivomaan yhteen käsittelyn kohteena olevan kirjailijan monesti herkulliset kokemukset kuin tämän tuotannonkin kuvaamisen. Tyyliltään lopputulos on ollut akateemisesta kuivuudesta vapaa, hersyvä kerronta. Hän on saanut ilkkumistakin osakseen, vaan toteaa nyt:
”Nyt vakavat tutkijat tekevät kilvan elämänkertoja eikä niitä kukaan enää kyseenalaista – paitsi ehkä siellä yliopistojen viimeisissä varjoisissa loukoissa. On jotensakin lohdullista huomata, kuinka tälläkin alueella vanhat uskomukset ja kivettymät voivat murtua.”
Rajala viittaakin liki kateuden piirteitä ilmentäviin ”tieteellisiin” hyökkäyksiin – tuttua todellisuutta akateemisissa piireissä eläville. Onneksi ikä on varmistanut parkkiintuneen ihon, herkkähipiäisille nälvinnän kohteena olo masentaisi.
Rajala tekee klinget
Olkoonkin Nuoruuden neljäs näytös tekijänsä ensimmäinen julkaistu päiväkirja, hän jo tässä suorittaa mattiklingemäisen toimenpiteen. Matti Klingehän oli Helsingin Yliopiston historian laitoksen esimies, professori emeritus, presidenttiemme eräänlainen sivistys- ja hovikonsultti.
Hän on suoltanut päiväkirjojaan vuosittain niin, että niitä lukiessa vaikutusvaltaiset henkilöt saattavat huomata joutuvansa arvostelun ja tapakasvatuksen kohteiksi. Kaikki tapahtuu viisauden nimissä.
Rajala on tässä suhteessa Klingeen verrattuna toki lievempi ilmiö. Rajala antaa Helsingin yliopiston kollegaansa maltillisempia ja vähemmän nenäkkäitä kommentteja. Mutta äskettäin edesmennyttä elokuvafriikkiä, Peter von Baghia Rajala kummeksuu todella ihmetellen. Miksi Bagh – kaiken menestyksen hemmottelema lahjakkuus – muistelmissaan ja elämänsä lopussa sortui perusteettomaan katkeruuteen ja vihaan? Vastaavanlaisesta kokemusten tilinpäätöksestä mieleen tulee Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo.
Antakaamme Rajalan todistaa:
”Huvittavaa, että Petteri heti alussa käsitellessään suurta traumaansa, yliopistossa hylättyä lisuriaan, luettelee seminaarissa läsnä olleita ”syyllisiä” ja muistaa minutkin siellä ”luimuilleen”, vaan enpä ollut. Enhän käynyt juuri koskaan yleisen kirjallisuuden seminaareissa. Mutta tuttua joukkoa siellä oli, en häpeä tulla heihin liitetyksi.”
Rajala asettuukin ymmärtämään Baghia ikuisesti vaivannutta akateemista kohtaloa, saman kohtalon tämä oli kokenut myös ainoan pitkän elokuvansa Kreivi”kanssa: se jyrättiin varsin alhaiseen maan rakoon. Rajala ei hyväksy tapaa, jolla lisuri julkisesti tekijäänsä nöyryyttäen tuomittiin.
Painetut blogit – kiitos, riittää
Kylmähköä kyytiä Rajala antaa suomalaiselle sananvapaudelle. Se puolusti urhoollisesti hyvinkin loukkaavia ranskalaisia pilapiirroksia, mutta HS antoi aikoinaan potkut Kari Suomalaiselle. Tämä toki pilkkasi suomalaisviranomaisia hyväuskoisuudesta.
Uskonpilkkapykälää ollaan poistamassa, mutta maahantulijoiden uskonto asetetaan oman kristinuskomme yläpuolelle. Jopa Jussi Halla-aho saa häneltä ymmärtämystä, lukekaapa vaikka Halla-ahon tuomion saanut blogteksti. Jälkikäteen noloa luettavaa, mitätön tekstinpätkä, siinäkö todella täsmennettiin sananvapautta? Vai kirjoittaako Rajala vääriä mielipiteitä?
Uskovaiset saavat hekin osansa. Kirjoittaja siteeraa Blaise Pascalia: ”Ihminen ei koskaan tee pahaa niin riemulla ja tinkimättömästi kuin tehdessään sitä uskonnon varjolla.” Ja Guggenheimista: ”Jospa Guggenheim häipyy hiljalleen esityslistalta, rahat kun pannaan kirjastoon. En olisi siitä pahoillani.”
Sähköisessä muodossa jo julkaistujen päiväkirjaotteiden julkaisemista painettuina en tahdo oikein ymmärtää. Toki niistäkin saatava hyöty on mitattavissa rahassa, mutta varsin pienessä. Kun nettiyhteys alkaa kuitenkin olla liki kaikilla, tämän kertaalleen jo julkisena olleen materiaalin soisi säilyvän alkuperäisen luonteisena. Vai pelkääkö kirjoittaja, että sähköisessä muodossa ilmestyneet merkinnät voisivat joskus hävitä ns. bittiavaruuteen.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.
Panu Rajala: Nuoruuden neljäs näytös. Minerva 2015.