Varsinaiset tunarit kykenevät aina liukenemaan vastuunkannosta, töppäilyyn syylliset kaikkoavat kauas pois, ja selitykset ovat hirtehistä kuultavaa.
Vesa Sisättö on koonnut suomalaisen tyrimisen historian niin sanotusti pilke silmäkulmassa, ja siksipä kirja ei ole tosikoille mieluista luettavaa. Se esittelee kansakunnan, joka munauksiaan ei myönnä, vaan kääntelee pahimmatkin tunaroinnit jopa kuin luonnollisiksi tapahtumiksi.
Jokainen suomalainen joka ei tunne syyllistyneensä suuriin kansallisiin munauksiin, tuntee aitoa – liki pahanilkistä – mielihyvää tätä kirjaa lukiessa. Käykääpä vaikkapa Kajaanissa ja menkää ihailemaan historiallisesti merkittävää Kajaanin linnaa. Valmistuttuaan 1600-luvulla se oli maailman pohjoisin kivilinna. Linnan sotilaallinen merkitys väheni, ja niinpä siitä tehtiin vankila.
Kuuluisin siellä 20 vuotta viettänyt vanki oli paavia kannattanut Uppsalan yliopiston (ei ekonomi) professori Johannes Messenius, joka kirjoitti 15-osaisen Ruotsin historian Scondia illustrata. Linnan viereen perustettiin kaupunki. Suuressa Pohjan sodassa 50 miestä puolusti linnaa 4000 venäläistä vastaan viiden viikon ajan. Kunnia sankareille!
Linna raunioitui vuosisatojen kuluessa. 1800-luvun puolivälissä keksittiin tehdä puusilta joen ylitse hyödyntäen linnan kivirakenteita. Myöhemmin linnan päälle pykättiin kunnon maantie siltoineen. Insinöörien mielestä se oli mainio keino ylittää joki, koska ”olihan siinä aina ollut silta”.
Sama kohtalo uhkasi aikoinaan Espoon keskiaikaisen tuomiokirkon hautausmaata, Kehä III suunniteltiin kulkevaksi kirkkomaan poikki. Seurakunnan pastori herätti kuitenkin liikkeen ja esti moisen.
Pölkkypäiden juhlamarssi
Suomi on ollut historiansa aikana sekä uhittelija että lammasmainen nöyristelijä. Tuntuu sankarilliselta lukea vuonna 1939 ulkoministerinä toimineen Eljas Erkon neuvo Moskovaan neuvottelumatkalle lähdössä olleelle Tukholman suurlähettiläällemme J.K. Paasikivelle: ”Unohtakaa että Neuvostoliitto on suurvalta”.
Pääministeri A. K. Cajanderin silloinen hallitus elivät uhon aikaa, kun Paasikivi ja C. G. E. Mannerheim olisivat antaneet myöten Neuvostoliitolle. Kyse oli Leningradin turvallisuudesta, josta Josif Stalin oli oppinut olemaan huolissaan jo vuonna 1918, jolloin suomalaiset ja Englannin ilmavoimat suorittivat hyökkäyksiä itärajan ylitse. Erkko ei uskonut sotaan, mutta luotti lännen tulevan avuksemme.
Sisättö kertaa maamme euroviisumokia. Vaikka hirviöyhtyeemme voitti kerran laulukilvan, voi Suomen kahdeksaa viimeistä sijaa perustellusti pitää nolona kokonaisuutena. Olemme olleet myös liian usein pyöreän jumbona jopa nollaäänin.
Puistattavaa on muistella esimerkiksi Kojon esitystä punaisessa kokonahkapuvussaan: ”Jos joku nakkaa, ydinkakkaa, kohta tänne Eurooppaan”. Läntisen maailmankatsomuksen omaavalle yleisölle teos oli nollan arvoinen. Sanat ottivat kantaa rauhan puolesta, ja niinpä se olisi kannattanut viedä jollekin sosialistisen, rauhaa rakastavan valtion festivaaleille.
Oman lukunsa suomalaisen arkkitehtuurin historiassa tarjoaa modernistisen arkkitehtikuntamme yhdessä Alvar Aallon kanssa maahamme tyrkitty tasakattokulttuuri. Kuten Finlandia-talon seinän taas haprastuvat marmorilaatat, tasakattokin oli siihen uskovien mielestä jotakin hyvin eurooppalaista, siis vähän hienompaa.
On osoittautunut todeksi, että jokainen kuuluisaksi arkkitehdiksi pyrkivä, on aina valmis tuhoamaan nerokkaalla talohirviöllä miten arvokkaan maisemaympäristön tahansa. Ennätyksellistä on kuitenkin se, että nuo tasakattoon luottaneet pystyivät aiheuttamaan 1960-70-luvuilla tänne pohjoiseen sopimattomilla ratkaisuilla laajaa vahinkoa. Moni kaupunki laati kaavoihinsa jopa tasakattoja pakottavia määräyksiä. Tasakattoja on vaivihkaa muutettu harjakattoisiksi viisauden kartuttua.
Kommunistit kapitalisteina, pahin munaus: sisällissota
Suutarin tulisi pysyä lestissään, mutta Suomen Kommunistinen Puolue päätti pistää 1980-luvulla rahoiksi ja aluksi onnistuikin hankkeessa. Ahneella on kuitenkin usein p-mainen loppu. SKP ei prosessissa ollut suinkaan yksin, vaan mukaan luikerteli myös demareiden talousneropatteja.
Ensin SKP pani lihoiksi Kampissa sijaitsevan Koiton talon. Sen osti idänkauppayhtiö Fexima Oy, seuraavaksi demarillinen rakennusliike Haka reiluun ylihintaan, näin kommunistit saatiin mukaan E-osuuskauppojen jättifuusioon. SKP naamioi liiketoimintojaan yhtiöille, jotka nimiensä puolesta eivät viitanneet puolueeseen. Sitten perustettiin Projektisijoitus Oy, ja mukana oli myös liikemies Peter Fryckman.
Jatkossa syntyi firmoja, joista yhden piti valmistaa virvoitusjuomia ja toisen hyödyntää Alkon vanhoista muovikoreista raaka-ainetta teollisuudelle. Kaikki epäonnistui.
Yksi tunaroinneista oli nimeltään tuontiliike Top Transit Oy, joka myi suomalaisille muun muassa neuvostoliittolaisia sinkkiämpäreitä. Yhtiön repertuaariin kuului myös kondomit, jotka jäivät kiinni tulliin niiden kelvottoman laadun vuoksi. Värikkään aikalaiskuvauksen mukaan, niissä oli reikiä enemmän kuin Romanian lipussa. Eikä ihme: pitkässä juoksussa punapääoma hupeni olemattomiin.
Vesa Sisätön kauhutarinoista ei tunnu tulevan loppua. Vähemmän kunniakkaan historiamme ajoilta hän kertaa Viaporin häpeällisen antautumisen venäläisille, Aku Ankan tilaamisen kieltämisen Helsingin nuorisotiloihin, suomettumisen ilmiöt sekä Urho Kekkosen kyvyttömyys luopua vallasta.
Talouden alalla ovat muutkin kuin vain SKP möhlineet. Digiverkon myyminen ulkomaille. Näin digijakelu siirtyi ulkomaisten sijoittajien lypsykoneeksi. Saadut rahat lämmittivät hetken aikaa, mutta nyt tuo meillä monopoliasemassa häärivän yhtiön liikevoittoprosentti on yli 25. Suomalaiset televisioyhtiöt maksavat vuosittain 80-90 miljoonaa euroa siitä, että saavat lähetykset kulkemaan kansalaisille. Kilpailua ei ole.
Pahimmaksi munaukseksi kautta historian Sisättö nostaa sisällissotamme 1918. Sitä ei voi täsmentää jonkun yksittäisen tahon syyksi, mutta sen seuraukset olivat niin hirveät ja kauaskantoiset, sitä voi perustellusti suomalaisena itse aiheutettuna, karmeimpana mokana.
Vesa Sisättö: Tuhansien mokien maa. Tunaroinnin Suomen historia. SKS 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.