Yhdysvalloissa poliisi on pidättänyt miehen, joka ajoi autolla Washingtonissa Valkoisen talon porteille ja väitti, että hänellä on hallussaan pommi. Asiasta uutisoi CNN.
Viranomaisilla ei ollut varmuutta siitä, oliko miehen autossa todellisuudessa pommia, mutta Valkoisen talon turvatasoa nostettiin välittömästi. Myöhemmin auto tarkistettiin.
Neljä tuntia myöhemmin katu avattiin jälleen kulkijoille ja ylimääräiset vartijat poistuivat alueelta. Valkoisen talon portti pidettiin kuitenkin edelleen suljettuna. Salainen palvelu kertoi, että tapaus etenee rikostutkintana.
Presidentti Donald Trump oli tapahtuma-aikaan Mar-a-Lagon asunnollaan Floridassa.
Aiemmin lauantaina Valkoisen talon edustalla toinenkin henkilö pidätettiin. Henkilö piti kädessään asiakirjaa, jonka hän olisi halunnut toimittaa Valkoiseen taloon. Henkilö alkoi kiivetä Valkoista taloa ympäröivää aitaa ylös. Hänellä ei ollut mukanaan asetta.