Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esittää toiveen siitä, ettei haastavalta näyttävä työmarkkinasyksy tuhoaisi tähän mennessä saavutettua talouskasvua. Sipilä toivoi työmarkkinoilta malttia Yle Radio Suomen haastattelussa.
– Olemme hyvin saaneet työllisyyskehitystä liikkeelle. Talous kasvaa ja työttömyys pienenee. Nyt olisi äärimmäisen tärkeätä, että tätä hyvin alkanutta kehitystä ei nyt syksyllä sammutettaisi.
Sipilän mielestä Metsäteollisuuden irtautuminen Elinkeinoelämän keskusliitosta on huolestuttava merkki.
– Kyllä nämä viestit ovat huolestuttavia. Metsäteollisuuden irtautumisessa EK:sta jää nähtäväksi, kuinka se näkyy syksyn kierroksissa. Toivottavasti maltti säilyy ja katsotaan kokonaisuutta eikä vain omaa alaa, Sipilä toivoi.
Sipilä ei halua, että epävakaus häiritsee työllisyyskehitystä. Hän muistutti, että vaikka kehityssuunta onkin hyvä, on paljon vielä tehtävänä, eikä ”kinttaita saisi pudottaa”.
– Nyt pitäisi maltin säilyä, koska edelleen talous on pahasti alijäämäinen ja meidän työllisyysaste poikkeaa hurjasti siitä, mitä se on Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.