Hallitus esittää laajaa valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluihin sote- ja maakuntauudistuksessa. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toteaa tiedotteessa valinnanvapauden ja laajan pakkoyhtiöittämisen vaikuttavan merkittävästi työllisyyteen.
– Henkilöstö on sote- ja maakuntalain mukaan suojassa vain liikkeenluovutuksen siirtymäajan. Vuonna 2019 alkavat suuret irtisanomiset kun maakunta ja sote-keskukset käynnistävät toimintansa. Jo nyt on tiedossa kunnissa kevään ajan tehdyn selvityksen perusteella, että maakuntiin siirtyvää väkeä on liikaa, Niemi-Laine toteaa.
Niemi-Laineen mukaan kilpailutuksen ja valinnanvapauden käynnistyminen lisää työttömyyttä entisestään. Hän toteaa myös, että kilpailutus on vaikea aloittaa täysimääräisesti heti vuoden 2019 aikana, sillä palveluprosessien kehittäminen on sotessa tuolloin vasta alkamassa.
– Henkilöstön sitouttaminen kehittämiseen tapahtuu parhaiten kolmen vuoden siirtymäajalla. Lakiin on saatava myös laajempi kirjaus liikkeenluovutuksesta vuoden 2023 jälkeenkin. Onkin hyvä pohtia myös sitä, että henkilöstöjärjestöjä sitoutetaan ensimmäisen 3 vuoden aikana niin, että järjestöt saavat lisää pääluottamusmiehiä ja ajankäyttöä. Tämä lisää hyvinvointia työpaikoilla ja kehittämistyö sujuu mutkattomasti.
– Maakuntien yhtiöiden inhouse -tilanne muuttunee siten, että yhtiöt lähtevät suoraan markkinoille. Maakuntiin siirtyvästä väestä puolet eli yli 100 000 henkilöä tulee olemaan yhtiöiden piirissä.
Pätkä- ja nollatuntisopimuksia
– Jos ajatus on se, että yhtiöt tekevät vain hankintoja ja tuotanto ostetaan markkinoilta, on henkilöstön asema heikkenemässä työmarkkinoilla entisestään. Toimeentuloa ja vakituinen työ ovat tämän jälkeen luksusta. Suurin osa työntekijöistä joutuu valinnanvapauden ja markkinoistamisen myötä pätkä-, ja nollatuntisopimustöihin, Niemi-Laine maalaa.
Nyt Niemi-Laineen mukaan tarvitaankin yhteistä sopimusta työntekijöiden ja Sipilän hallituksen välille, missä edistetään työllisyyttä hyvällä henkilöstöpoliittisilla periaatteilla.
– Hallituksen on suojeltava työllisyyttä ja panostettava rahaa sote- ja maakuntauudistuksesta aiheutuviin henkilöstön irtisanomisiin. On parempi sitoutua malliin nyt ja rahoittaa työstä työhön siirtymistä kuin kohdata katastrofi, jossa työttömyys kasvaa entisestään.