Hallituksen esitys hallintarekisteristä herättää ristiriitoja myös hallituspuolueiden sisällä. Erityisesti perussuomalaisten ryhmää kysymys on jakanut voimakkaasti. Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén esittää Uuden Suomen blogissaan epäilynsä hallintarekisterin suhteen.
Packalénia huolettaa erityisesti hallintarekisterin läpinäkymättömyys
– Kokoomuksen hallituksessa ajaman hallintarekisterin yksi suurista ongelmista on sen läpinäkymättömyys. Tätä läpinäkymättömyyttä voi halutessaan hyödyntää esimerkiksi poliitinen päättäjä tai neuvotteleva virkamies.
Packalénin mukaan pättäjä tai virkamies tietää, mikä terveyspalveluita tuottava yhtiö kulloinkin saa suuren sopimuksen. Tällöin on hänen mukaansa mahdollsita, että päättäjät ja virkamiehet alkavat hyödyntää pääsyään noihin tietoihin ja saavat siitä taloudellista etua.
– Tällöin hän voi ulkomaalaisen hallintarekisterin kautta ostaa yrityksen osakkeita edullisesti sisäpiiritietoa hyödyntäen ja myydä ne heti kun niiden arvo on noussut. Ilman kiinnijäämisriskiä, Packalén analysoi.
– Hallintarekisterissä on niin monta ongelmaa, että tulen painamaan punaista siitä äänestettäessä, Packalén lupaa.
Hän ei kuitenkaan näillä näkymin ole paikalla, kun hallintarekisteri todennäköisesti aikaisintaan ensi viikon keskiviikkona tulee eduskunnan äänestykseen.
– Näillä näkymin laista ollaan mahdollisesti äänestämässä aikaisintaan keskiviikkona, jolloin olen toisen lakia vastustavan poliisikansanedustajan Veera Ruohon kanssa ulkoasiainvaliokunnan kanssa työmatkalla Ruotsissa. Tiedämme että päätöksellämme on seuraamuksia ja olemme valmiit ottamaan ne vastaan, olivat ne sitten mitä tahansa.
Packalén haluaa korostaa, ettei hän osoita epäluottamusta perussuomalaisille.
– Haluan vielä korostaa, että tämä ei ole epäluottamuslause perussuomalaisia kohtaan. On vastuullista pitää sopimuksista kiinni, mutta tämän asian hoidosta en pysty antamaan kiitosta ryhmämme johdolle. Perussuomalaisten johdon tulisi tiedottaa niin ryhmälle kuin julkisuuteen paremmin saavuttamistamme voitoista ja ”kaupoista” joita politiiikassa joudutaan tekemään.