Timo Soini puheenjohtajuuden päättymisestä: Puolue ei ole samanlainen, jonka sain

Timo Soini valmistelee viimeistä puhettaan perussuomalaisten puheenjohtajana.

Perussuomalaisten väistyvä puheenjohtaja Timo Soini valmistelee viimeistä puhettaan puolueväelleen. Soini kertoo blogissaan, että ”puheenjohtajan aamukammassa on jäljellä enää kolmetoista piikkiä”.

Timo Soini on istunut 20 vuotta perussuomalaisten puheenjohtajana. Hänet valittiin puheenjohtajaksi vuonna 1997 Iisalmessa. Soini kuvailee aikaa puheenjohtajana uskomattomaksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Puolue ei ole samanlainen, jonka sain johtaakseni Iisalmessa 1997”, Soini kertoo ja toteaa samalla itsekin muokkaantuneensa matkan varrella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Mies on matkalla muokkaantunut. Omasta tahdosta ja tahtomattaan. Taisteluvyö on jättänyt jälkensä. Alikersantin on aika lähteä.”

Soini kertoo tietävänsä jo, mistä aikoo viimeisessä puheessaan puhua, muttei ole sanoista vielä aivan varma.

”En puhu menneisyydestä, en tulevaisuudesta. Puhun sydämestä”, Soini sanoo.

Mainos