”Suomen on houkuteltava lisää työntekijöitä ulkomailta”

Keskuskauppakamarin johtajan mukaan Suomen on otettava kaikki keinot käyttöön, joilla lisätään työvoiman saatavuutta.

Keskuskauppakamarin johtaja Johanna Sipola kirjoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa, että Suomen on ryhdyttävä houkuttelemaan lisää työntekijöitä ulkomailta. Sipolan mukaan työvoimapulasta on tullut kasvun hidaste eri toimialoilla.

– Suomi tarvitsee aktiivista politiikkaa, jotta pystymme rekrytoimaan Euroopan reuna-alueelle mahdollisimman korkeaa osaamista ja sellaisia ammattityöntekijöitä, joista on suurin pula, Sipola kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sipola nostaa esimerkiksi Kanadan, joka tarjoaa pysyviä oleskelulupia koulutetuille työnhakijoille niiltä aloilta, joilla on työvoimapulaa tai osaamisvajetta. Sipola esittää, että Kanadan mallia tulisi soveltaa Suomessa opiskeleviin 20 000 kansainväliseen tutkinto-opiskelijaan.

Sipola esittää, että Suomen tulisi luopua myös ulkomaalaisen työvoiman saatavuusharkinnasta. Sipolan mukaan ennen oleskeluluvan myöntämistä tehtävä selvitys siitä, onko työmarkkinoilla Suomessa tai EU:n alueella jo sopivaa työvoimaa kyseiseen tehtävään, voi johtaa jopa puolen vuoden lupaprosessiin. Sipolan mukaan aika on liian pitkä työvoimaa heti tarvitseville yrityksille.

Sipolan mukaan ammattinimikkeisiin perustuva lupajärjestelmä on aikansa elänyt eikä vastaa työmarkkinoiden tarpeita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Yritykset rekrytoivat osaamisen, eivät ammattinimikkeiden perusteella. Saatavuusharkinnasta luopuminen avaisi yrityksille mahdollisuuden etsiä nopeampia ratkaisuja työvoimapulaan, parantaisi työllisyyttä sekä auttaisi taloutta kasvamaan.

Sipolan mukaan Suomen on otettava kaikki keinot käyttöön työvoiman saatavuuden lisäämiseksi.

– Työllisyys­astetta pitää nostaa purkamalla kannustinloukkuja ja esimer­kiksi rakentamalla lisää asuntoja pääkaupunkiseudulle. Ongelmaa ei kuitenkaan pystytä ratkaisemaan ilman, että Suomi ryhtyy systemaattisesti ja aktiivisesti houkuttelemaan lisää työntekijöitä ulkomailta.

Mainos