Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (siniset) ei vastusta perhevapaajärjestelmän uudistamista. Uudistusta käsitellään ensi viikolla hallituksen budjettiriihessä.
– Me olemme valmiita neuvottelemaan perhevapaista, ja tämä työmarkkinajärjestöjen ehdotushan oli sillä tavalla selkeä, että siinä esitetään toimia, Mattila toteaa Talouselämälle.
Hallituksen perustama työryhmä on valmistellut uudistukselle pohjaehdotusta. Toimia perhevapaajärjestelmän uudistamiseksi ovat vaatineet sekä työntekijä- että työnantaja järjestöt. Hallituksessa uudistusta ajaa erityisesti kokoomus.
Ministeri Mattilan myötämielisyys uudistusta kohtaan on merkittävä, sillä entisissä perussuomalaisissa ja nykyisissä sinisen eduskuntaryhmän kansanedustajissa on monta uudistuksen vastustajaa. Esimerkiksi perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on tähän mennessä torjunut yritykset uudistaa perhevapaita.