SAK esittää perhevapaisiin molemmille vanhemmille kolmen kuukauden kiintiötä

SAK tavoittelee perhevapaiden tasaisempaa jakautumista vanhempien kesken.

SAK vaatii hallitukselta toimia perhevapaiden uudistamiseksi ensi viikon budjettiriihessä. SAK tavoittelee tiedotteensa mukaan uudistusta, jossa lähtökohtana on perhevapaiden tasaisempi käyttäminen vanhempien kesken ja nykyistä joustavammat mahdollisuudet työn ja perheen yhteensovittamiseen.

– Nykyinen perhevapaajärjestelmä on monimutkainen ja osin vanhanaikainen. Se ei vastaa enää kaikelta osin 2020-luvun työelämän tarpeita, sosiaalipoliittinen asiantuntija Tuuli Salonen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

SAK ehdottaa vanhempainrahakauden pidentämistä ja lisäsatsauksia perheiden hyvinvointiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Uudistuksen pohjaksi sopii SAK:n perhevapaamalli, mutta kannustamme hallitusta selvittämään mahdollisuudet lisäsatsauksiin muun muassa varhaiskasvatukseen ja perheiden palveluihin. Uudistuksessa on edettävä lapsen etu edellä.

Myös isät jäävät hanakammin perhevapaille, jos heillä on siihen osa-aikaisiamahdollisuuksia.

– Esitämme isien kiintiön nostamista vapaista kolmeen kuukauteen. Olemme ehdottaneet myös vapaiden jakamista tasan juridisten vanhempien kesken niin, että vanhempi saa luovuttaa toiselle vanhemmalle tai läheiselle muut päivät paitsi henkilökohtaisen kolmen kuukauden kiintiön, Tuuli Salonen kertoo.

Mainos