70 prosenttia venäläisistä pitää ulkomaille matkustamista liian vaarallisena

Venäläiset pelkäävät ulkomaille matkustamista terrori-iskujen vuoksi.

Itsenäisen venäläisen Levada-mielipidemittauslaitoksen tuoreen kyselyn mukaan peräti 70 prosenttia venäläisistä pitää ulkomaille matkustamista tällä hetkellä liian vaarallisena.

Asiasta uutisoi Moscow Times. Sen mukaan 25 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että ulkomaille matkustaminen olisi kannattanut lopettaa kokonaan jo ”kauan sitten”. 45 prosenttia taas katsoi, että ulkomaille matkustamisesta oli tullut ”toistaiseksi liian vaarallista”.

Syynä asenteisiin on terroritekojen pelko. Jihadistien pommi-isku tuhosi lokakuussa venäläisen Kogalymavian matkustajakoneen Egyptissä. Lisäksi myös Pariisin marraskuun terrori-iskut ovat vaikuttaneet venäläisiin.

Moscow Timesin mukaan Venäjän media on pitänyt Syyriasta ja Turkista venäläisiin kohdistuvaa terrorismin uhkaa tapetilla sen jälkeen, kun Turkki ampui alas venäläisen rynnäkkökoneen Turkin ja Syyrian rajalla marraskuussa.

Kyselyssä selvisi myös, ettei 65 prosenttia vastaajista ollut käynyt ulkomailla viimeisen viiden vuoden aikana.

Levadan kyselyyn osallistui 1 600 aikuista venäläistä. Se tehtiin joulukuun lopussa ja sen virhemarginaali on 3,4 prosenttia.

Kommentit