Verkkouutiset

400 ihmistä pakeni karanteenista Malawissa

Karkulaisille ei oltu vielä tehty koronatestiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Noin 400 Etelä-Afrikasta kotimaahansa palautettua ihmistä on paennut koronakaranteenista Malawissa, kertoo BBC.

Ennen karkaamistaan ihmiset valittivat karanteenikeskukseksi muutetun stadionin huonoista olosuhteista.

Pako tapahtui Blantyren kaupungissa. Karkulaiset asetettiin karanteenin heidän saapuessaan Etelä-Afrikasta. Heille ei ollut vielä tehty koronatestiä.

He valittivat veden, vessojen ja ruoan puutteesta karanteenikeskuksessa.

Malawin hallitus ei ole toistaiseksi kommentoinut pakoa.

Vain päivää aikaisemmin kahdeksan koronatartunnan saanutta ihmistä karkasi samalta Kamuzun stadionilta. Myös heidät oli palautettu Etelä-Afrikasta kotimaahansa.

Malawi on vahvistanut 101 koronatartuntaa ja neljä kuolemantapausta.

YK:n mukaan Afrikassa ollaan pandemian alkuvaiheessa, ja sekasorto voi kärjistyä nopeasti.

YK korostaa, että koronaviruspandemia voi syöstä Afrikassa miljoonia ihmisiä äärimmäiseen köyhyyteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)