Verkkouutiset

”3,5 miljardin potti” – TS: Lääkärijohtaja kertoo, mikä toisi jättisäästöt

HUS:n uusi toimitusjohtaja kaipaa kansantautien hoitoon kokonaisvaltaisuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:n uusi toimitusjohtaja Juha Tuominen arvioi, että kansantautien kokonaisvaltaisempi ja järjestelmällisempi hoito voisi säästää yhteiskunnan rahaa jopa sote-uudistusta enemmän. Hän nostaa esimerkiksi diabeteksen.

– Diabetesta ei osata hoitaa kokonaisuutena. Silloin erikoissairaanhoidolle jää komplikaatioiden hoito eli se kallis pää, hän sanoo Lännen Medialle Turun Sanomissa.

Tuomisen mukaan diabeteksen osuus terveydenhoidon kuluista on nyt 15 prosenttia, eli 2,5 miljardia euroa. Sen lisäksi voidaan hänen mukaansa laskea miljardin suuruiset kulut sairauden aiheuttamista ennenaikaisista eläköitymisistä ja näiden lisäksi vielä sairauspoissaolot.

– Diabeteksen voi kurinalaisesti hoitamalla ja varhain puuttumalla lykätä ja parhaassa tapauksessa joillakin ihmisillä estää.

Hän korostaa myös digitaalisuuden merkitystä suurten kansantautien hoidossa.

– Tietojärjestelmät pitää rakentaa niin, että lääkäri saa heti näkyville raportin, mitkä riskitekijät ovat koholla ja mitä tutkimuksia on tehty.

Yksityiseltä puolelta tehtäväänsä siirtyvän Tuomisen mukaan julkisessa terveydenhoidossa voitaisiin vahvistaa asiakaslähtöisyyttä, sekä lisätä mittaamista ja läpinäkyvyyttä.

– Mittaamisella pystyy kehittämään laatua, jolloin hoidon vaihtelevuus vähenee ja työ selkiytyy. Kun työ selkiytyy, henkilökunta on tyytyväisempää ja säästetään rahaa ja syntyy tuottavuutta.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)