Ruttoepidemian uhreja Marseillessa haudanneet kuolivat yleensä itsekin. Michel Serren maalaus vuodelta 1720.

300 vuotta sitten: Kaupan piti jatkua, joka toinen kuoli ruttoon

Ranskan Marseillessa kauppalastin purkaminen laivasta 1720 toi kahden vuoden epidemian.

Euroopan viimeinen ruttoepidemia koettiin tasan kolme vuosisataa sitten 1720. Etelä-Ranskan Marseillen satamaan tuli Levantin Kyprokselta ruton piinaama kauppa-alus, jossa moni oli jo kuollut.

Alus laitettiin asianmukaiseen karanteeniin, mutta Marseillen kauppiaiden vaatimuksesta se purettiin. Seuraavan kahden vuoden aikana yli puolet Marseillesin 90 000 asukkaasta kuoli laivalta rottien kirppujen mukana levinneeseen tautiin. Kaikkiaan kuoli yli 100 000 ihmistä. Väestömäärän paluu entiselleen kesti lähes 50 vuotta.

Marseillessa oli jo pitkään ollut käytössä kovat rajoitukset epidemioiden estämiseksi. Riippumaton terveyslautakunta oli perustettu ainakin sata vuotta aiemmin. Sen johdolla tarkastettiin huolellisesti tulevat laivat. Taudin merkit tarkoittivat, ettei laivalla ollut asiaa paikkakunnalle.

Vuonna 1720 Grand-Saint-Antoine -alus oli lähtenyt Tripolista ja pysähtynyt ruton vaivaamalle Kyprokselle matkallaan Marseilleen. Ensimmäisenä sairastui ja kuoli turkkilainen matkustaja. Seuraavaksi useat miehistön jäsenet ja lääkäri kuolivat. Italian Livorno ei päästänyt laivaa satamaansa.

Laiva seilasi puuvilla- ja silkkilastissa. Marseillen kauppiaat saivat päättäjät painostettua karanteenin poistamiseen saadakseen arvokkaat tuotteensa. Muutamaa vuorokautta myöhemmin rutto alkoi levitä. Sairaalat täyttyivät, asukkaat panikoivat, joukkohaudat pursuivat ruumiita.

Tuhansien kuolleiden ruumiit kaduilla tekivät lopulta terveystoimi- ja hygieniayritykset mahdottomiksi. Paikallisparlamentti määräsi Marseillen täyteen eristykseen muusta provinssista kuolemanrangaistuksen uhalla. Muuri, jonka raunioita näkyy yhä, pystytettiin.

Ruttoa vastaan taistelemaan ja ruumiita siirtämään tuli noin 1 200 vapaaehtoista ja määrättyä vankia. Heistä eloon jäi kolme ihmistä.

Marseillea kymmenen vuotta aiemmin rutto oli vienyt noin puolet Helsingin ja Turun väestöstä, noin 700 ja 2000 henkeä. Myös Suomeen tauti oli tullut laivoilta.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt