Verkkouutiset

24-vuotias ”ihmepotilas” pääsi sairaalasta 79 päivän jälkeen

”Olisin välttänyt kaiken kasvomaskilla”, vaikeasta Covid-19-taudinkuvasta toipunut nainen kertoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hengenvaarallisesti sairastunut 24-vuotias Covid-19-potilas on kotiutettu texasilaisesta sairaalasta, kertoo CBS News.

Paola Castillo ehti olla sairaalassa 79 päivää. Nainen saapui Medical City North Hills -sairaalan päivystykseen huhtikuun 27. päivänä hengitysvaikeuksien, yskän ja kuumeen vuoksi. Oireet olivat tuolloin jatkuneet kuusi päivää.

– Hänen oireensa pahenivat nopeasti, ja hänet jouduttiin laittamaan hengityskoneeseen jo vuorokauden sisällä, sairaala kertoo tiedotteessa.

Potilas jouduttiin pitämään hengityskoneessa yli kuukauden ajan. Omaisille kerrottiin tilanteen olevan vakava.

”Ihmepotilaaksi” sanottu, lähellä kuolemaa käynyt ja sanojensa mukaan ”valon” nähnyt Castillo pystyi kävelemään jälleen heinäkuun alussa.

Hän kertoo, ettei olisi koskaan uskonut saavansa virusta.

– Ehkä jos olisin vain kuunnellut ja pitänyt kasvomaskia. Niin yksinkertaisella asialla olisin välttynyt tältä kaikelta. Työskentelen pankissa ja olen aina ihmisten ympärillä, mutta ajattelin, että kaikki menee hyvin, Paola Castillo sanoo.

Texsin osavaltiossa on vahvistettu tähän mennessä jo yli 282 000 Covid-19-tartuntaa. Kuvernööri Greg Abbott linjasi maskipakosta heinäkuussa, mutta poliisiviranomaisten mukaan asetuksen valvominen on käytännössä mahdotonta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)