Verkkouutiset

1,7 miljoonalla veroilmoituksen määräpäivä tänään

Tänään on palkansaajien toinen veroilmoituksen täydentämisen määräpäivä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

1,7 miljoonan henkilön pitää tarkistaa, korjata ja tarvittaessa täydentää esitäytettyä veroilmoitustaan viimeistään tänään 11. toukokuuta.

Eilisaamuun mennessä veroilmoitustaan oli täydentänyt yli miljoona henkilöasiakasta. 2020 keväällä yhteensä 1,3 miljoonaa täydensi esitäytettyä veroilmoitusta.

Johtavan veroasiantuntija Sami Varosen mukaan viime vuoteen verrattuna veroilmoittajien määrässä on näkyvissä maltillista kasvua.

– Jopa yllättävänkin maltillista. Koska etätöihin liittyviä kustannuksia voi vähentää verotuksessa, odotamme monen tekevän esitäytettyyn veroilmoitukseen muutoksia. Toisaalta nyt moni etätyövähennyksiä ilmoittava on aiempina vuosina ilmoittanut meille matkakuluja. Eli osittain samat henkilöt ilmoittavat, mutta nyt vaan eri vähennyksiä, Varonen kertoo.

Etätyöhön liittyvistä vähennyksistä on kysytty Verohallinnolta enemmän kuin moneen vuoteen.

Etätyökuluja voi vähentää tulonhankkimismenoina. Verohallinto tekee kaikille palkansaajille automaattisen 750 euron tulonhankkimisvähennyksen. Automaattinen vähennys tarkoittaa, että henkilön verotettavan tulon määrä vähenee 750 euron verran. Jos on tehnyt yli puolet vuodesta etätöitä, voi tehdä kaavamaisen 900 euron työhuonevähennyksen.

– Jos on oikeutettu 900 euron vähennykseen, saa etua automaattisen vähennyksen lisäksi 150 euroa, joka siis vähennetään tuloista, ei veroista. Kaavamaisen 900 euron työhuonevähennyksen hyöty verotuksessa on vuosituloista riippuen joitakin kymmeniä euroja. Kaavamainen vähennys pitää sisällään kalusteet ja sähkön, viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki Verohallinnosta kertoo.

Kaavamaisen työhuonevähennyksen lisäksi etätyöläinen voi vähentää nettiyhteyden kuluja ja itse ostettujen työvälineiden – esimerkiksi hiiri, näyttö, näppäimistö – kuluja. Kaavamaisen työhuonevähennyksen sijaan voi myös ilmoittaa todelliset kustannukset, mikä tulee kyseeseen lähinnä silloin, jos on itse hankkinut kalusteita tai tietokoneen työkäyttöön.

Verohallinto muistuttaa, että vähennysten lisäksi myös viime vuoden tulot pitää ilmoittaa viimeistään omana veroilmoituksen tarkistamisen määräpäivänä. Esimerkkejä itse ilmoitettavista tuloista ovat AirBnb- ja muut vuokratulot. Myös virtuaalivaluutoista saadut tulot pitää ilmoittaa itse.

Jos esitäytettyyn veroilmoitukseen ei lisää puuttuvia tuloja tai tee muita tarvittavia korjauksia ajoissa, joutuu maksamaan myöhästymismaksun tai veronkorotuksen.

– Esitäytetyllä veroilmoituksella voi olla korjattavaa esimerkiksi asunnon ja työpaikan välisissä matkakuluissa. Ne voivat näkyä esitäytetyllä vuoden 2019 tilanteen mukaan, vaikka todellisuudessa henkilö on ollut yli puolet viime vuodesta etätöissä ja hakenut sen perusteella myös työhuonevähennystä, Sami Varonen kertoo.

Kun toimii määräpäivään mennessä, veronpalautukset saa parhaimmillaan jo elo-syyskuussa, ja kaikki viimeistään tämän vuoden joulukuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)