Aluksi Ehrnrooth-sukuiset kunnostautuivat 1700-luvun Ruotsin Syrjä-Suomen johtavissa asemissa olleina sotilaina. Hallitsijat tiesivät miten pitää heitä palvelleet tyytyväisinä: nämä saivat kartanoita ja valtaa. Venäjän pyrkimykset laajentaa alueitaan Ruotsin kustannuksella muuttivat asenteita. Aluksi Venäjän valtaan joutumista pelättiin, mutta miten äkkiä suomalaisvaikuttajat kääntyivätkään uusille isännilleen suopeiksi! Kyse oli valta-aseman säilyttämisestä, minkä myös Ehrnrooth-nimiset osasivat.
Ehrnroothien juuret ovat Pohjois-Saksan Pommerissa. Sieltä esi-isiä saapui Baltian kautta 1500-luvulla. Sukujen ja sukuverkostojen hyödyntäminen rakensivat valtaa. Ne hyödyttivät hankittaessa koulutusta ja asemia. Vuosisatojen kuluessa he kunnostautuivat sotilaina mutta 1800-luvun kuluessa koulutuspohja alkoi vähitellen laajeta. Suomen jouduttua Venäjän haltuun jopa 4[nbsp]500 suomalaisen arvellaan siirtyneen upseeriksi Venäjälle.
Sotilassuvusta alkoi kasvaa insinöörejä, sitten juristeja ja lopulta menestyviä teknisen ja taloudellisen koulutuksen saaneita. Tsaarinvalta suosi sotilaita, jotka taas tuossakin valtakunnassa palkittiin kartanoilla ja avainasemilla, joiden avulla oli edellytykset hankkia lisää varallisuutta ripeästi kehittyvässä maassa.
Kultalusikka suussa ja hyvät liikemiesvaistot
Mahtisuvun menestys on tarina suotuisista mahdollisuuksista ja hyvistä kumppaneista. Vastoinkäymisiäkin tielle parin sadan vuoden kuluessa ilmaantuu, mutta yhä laajenevan suvun onnistuu kuitenkin säilyttää suuria omaisuuksia ja hankkia lisää. He seuraavat kehitystä maassa silmä tarkkana, ja koska heille on suotu kymmeniä näköalapaikkoja, he kykenevät reagoimaan nopeasti. Sopu säilyy vaikka kestävyyttä koetellaan.
Osaan operaatioita liittyy riskinottoa, mutta toisaalta myös etulyöntiasemia. Kun Suomen viinahakuista junttikansaa alettiin panna järjestykseen kieltämällä tavattoman yleinen viinan kotipoltto vuodesta 1866, oli Ehrnroothien suvun edustajilla heti näppinsä pelissä. Pian joistakin heistä tuli viinatehtailijoita.
Jos kysymys oli kansanterveyden ja hyvinvoinnin vaalimisesta, sama asetelma oli silloin kuin nyt sote-operaatioissa. Ei taloudellinen yrittelijäisyys synti ollut. Patologina tunnettu Ernst E. ajoi terveyttä toimimalla hygienian puolesta, polttohautauksen aikaansaajana. Ernst vastusti kieltolakia ja neuvoi: ”Muistakaa antaa lapsille lasi punaviiniä. Elleivät he opi juomaan viiniä nuorina, heistä tulee juoppoja, kun he ovat vanhoja”. Hän propagoi avohoitoa mielenterveysongelmien helpottajana. Hän oli niitä, jotka vastustivat pakkosterilisointia. Suomessa mielipiteet muuttuivat kun Ruotsi jatkoi vielä vanhaan malliin.
Ehrnroothin suku oli mukana vapauttamassa Suomea Mannerheimin armeijan rahoittajina. He eivät niistä ansioistaan saaneet kiitosta ja kunniaa, sen keräsi ylipäällikkö, mutta muualla yhteiskunnassa he uurastamalla keräsivät mammonaa ja tekevät sitä yhä.
Sukutarinan kirjoittajat luettelevat tämän päivän Ehrnrooth-nimisiä vaikuttajahahmoja, joista useat ovat osanneet pitää matalaa profiilia korkeista maksamistaan veroista huolimatta. Yksi heistä, Georg Ehrnrooth osasi aikoinaan antaa hyödyllisen neuvon: ”pitää säästää tulitikut, jotta voi juoda samppanjaa”. Silti tuo suku ei ole kunnostautunut niin sanottuna kuoliaaksi säästäjänä.
Naismatkaaja Adelaïde E. – jännittävä poikkeus
Ehrnroothien sukutarina ei korosta montaakaan naista, mutta mielenkiintoinen on kyllä Adelaïde Ehrnrooth (1826-1905), joka suoritti värikkäitä matkoja Orientiin ystävättärensä kanssa. Vastoin kuin sukunsa menestyneet miehet – sotilaat ja afäärimiehet – hän oli turismin uranuurtaja, naisasianainen, joka kirjoituksillaan välitti tietoa kokemuksistaan Pohjois-Afrikasta aina Turkkiin ja lähi-itään saakka.
Adelaïde matkusteli ilman herraseuraa. Ylimmän säädyn edustajana hänellä oli varallisuutta vierailla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti vieraissa kulttuureissa. Hän kirjoitti luonnollisesti ruotsiksi lehtiin ja julkaisi kirjoja. Hän tarkasteli kriittisesti naisen asemaa, ja osasi asettaa islamin opetukset ja käytännön omaan arvoonsa. Haaremit olivat orjalaitoksia, jossa naisilla ja tytöillä ei ollut ihmisarvoa.
Kuten aikansa matkaajilla, Adelaïdella oli monta tärkeätä ominaisuutta: vankka kieli- ja kirjoitustaito, varallisuus ja hyvät verkostot. Matkat eivät olleet tuolloin suinkaan pelkkää arpajaispeliä, vaan matka suunniteltiin suhteita käyttäen. Hänen raportteihinsa suhtauduttiin innostuneesti, joskin J.V. Snellmanin kaltainen auktoriteetti saattoi muistuttaa naisten kuolevaisuudesta miehiseen nerouteen verrattuna:
”Voi käydä niin, että jopa matkustaminen rautateillä pitää sisällään monta kiinnostavaa sattumusta, että kertomus siitä voi tulla opettavaiseksi ja jopa viihdyttäväksi. Mutta nainen pystyy harvoin tällaiseen”. Ehkä Snellman yritti tuolla hiukan kehaista, jollei naista, niin ainakin miestä.
Apajalahti, Forsén, Hilpinen, Jensen-Erikset, Komulainen, Kotioja, Kuisma, Siltaja, Toivanen: Ehrnrooth. Kenraali- ja liikesuku modernin Suomen synnyssä 1750-1950. Siltala 2017.
