Verkkouutiset

118 miljoonaa EU-kansalaista köyhyys- tai syrjäytymisriskissä

Euroopan unionin 28 jäsenmaan kansalaisista 23,5 prosenttia eli köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla vuonna 2015.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 16,6 prosenttia kotitalousväestöstä, noin 896[nbsp]000 henkilöä. Tiedot ilmenevät EU:n tulo- ja elinolotilastosta.

Köyhyys- tai syrjäytymisriski oli Euroopassa suurin Makedoniassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Serbiassa, pienin Islannissa. Suomen osuus on neljänneksi matalin.

Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevia ovat pienituloiset, vakavaa aineellista puutetta kokevat tai vajaatyöllisessä taloudessa asuvat henkilöt. Valtaosassa maita pienituloisuus on näistä yleisintä. Pienituloisiin kotitalouksiin kuului 17,3 prosenttia EU:n jäsenmaiden väestöstä vuonna 2015.

Suomen osalta köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevista on saatavilla tietoja jo vuodelta 2016. Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 15,7 prosenttia väestöstä eli 849[nbsp]000 henkilöä vuonna 2016. Osuus on pienin 11-vuotisella vertailujaksolla. Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien osuus on vaihdellut Tilastokeskuksen mukaan Suomessa 15,7 ja 17,9 prosentin välillä vuosina 2005–2016.

Suomen köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla elävien osuudesta suuri osa selittyy pienituloisuudella: noin kolme neljästä köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevasta on pienituloisia.

Köyhyys- tai syrjäytymisriskiä mittaava niin sanottu AROPE-indikaattori (At Risk of Poverty or Social Exclusion) on osa Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden seurantaa. Sen tavoitteena on vähentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien henkilöiden määrää EU:ssa 20 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoteen 2008, jolloin köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 116 miljoonaa ihmistä.

Vuoteen 2015 verrattuna tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi noin 22 miljoonan henkilön nostamista köyhyys- tai syrjäytymisriskistä.

Suomen kansallinen tavoite on pienentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien määrää noin 770[nbsp]000:een, mikä on 150[nbsp]000 vähemmän kuin vuonna 2008. Vuoden 2016 tasoon (849[nbsp]000) verrattuna tavoitteen saavuttaminen edellyttää siis vielä noin 80[nbsp]000 henkilön nostamista pois köyhyys- tai syrjäytymisriskistä.

Pienituloisia ovat henkilöt, jotka asuvat kotitaloudessa, jonka tulot kulutusyksikköä kohti ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)