Verkkouutiset

Valiokunnan keskustaedustaja: Hallitus ei ole päättänyt al-Hol-suunnitelmasta

Ulkoasiainvaliokunnan Mikko Savola sanoo, ettei tiedä, mitä Pekka Haavisto on tehnyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenen Mikko Savolan (kesk.) mukaan hallitus ei ole tehnyt poliittista päätöstä Syyrian al-Holin ISIS-leiriläisten palaamiseen varustautumisesta ja valmistautumisesta. Savola vastasi Verkkouutisten kysymyksiin puhelimitse Washingtonista.

Onko keskusta ollut tietoinen näistä massapalautuksista, joista Ilta-Sanomat on tänään uutisoinut ja onko niistä tehty poliittista päätöstä?

– Siitä ei ole tehty poliittista päätöstä eikä ole myöskään tietoa tällaisesta asiasta. Ja en (massapalautuksia) hyväksy, heitä ei pidä tuoda Suomeen, koska he ovat riski meidän turvallisuudelle.

– Meidän ei tule aktiivisesti lähteä tätä porukkaa sieltä Suomeen tuomaan.

Onko keskusta sitten ollut myöntyväinen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) aiemmin esittämään tapauskohtaiseen harkintaan?

– Ei keskusta ole ollut myöntyväinen yhtään mihinkään. Näistä ei ole poliittisia päätöksiä olemassa.

Pekka Haavisto on kuitenkin aiemmin todennut, että näillä al-Holin leirin palautuksilla olisi koko hallituksen tuki, mutta se ei pidä paikkaansa?

– Ei minun tietojeni mukaan. Jos iltakoulu on sivunnut sitä, se ei ole yhtä kuin poliittinen päätös. Sellaista ei ole olemassakaan.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikon (ps.) mukaan konsulipäällikkö Pasi Tuominen olisi valmis tulemaan ulkoasiainvaliokunnan kuultavaksi, mutta se vaatisi valiokunnalta yksimielistä päätöstä. Olisitteko te tai keskusta valmis avaamaan Haaviston asian uudelleen?

– Jos asia muuttuu ja kehittyy, niin totta kai ulkoasiainvaliokunnan pitää olla tietoinen kaikista asioista ja siitä, missä tässä asiassa mennään. Kaikki tieto on kuultava. Ja muun muassa se on äärimmäisen tärkeää että selvitetään kaikki, joita tästä asiasta pitää kuulla. Mielestäni ulkoasiainvaliokunnan pitää saada kaikki mahdollinen tieto, mitä tämä asia pitää sisällään.

Eli olette sitä mieltä, että aiemmin tehty päätös riittävästä selvityksestä pitää uusien tietojen mukaan aukaista uudelleen?

– Niin, aiemmin saadut tiedot tyydyttivät, mutta nyt on paljon tapahtunut sen jälkeen. Kyllä tietojen päivitys varmasti paikallaan on.

Eli täsmennän vielä – kun Pekka Haavisto on puhunut tästä valmistautumisesta ja varautumisesta, niin onko myöskään siitä tehty poliittista päätöstä, jos itse palauttamisesta ei ole tehty päätöstä?

– Ei, ei ole tehty poliittista päätöstä.

Ovatko virkamiehet siis tehneet kaiken valmistautumisen omin päin ja itsenäisesti toimien?

– Täsmennän poliittisella päätöksellä sitä, että hallitus ei ole tehnyt asiasta päätöstä. En tiedä, mitä Pekka Haavisto on tehnyt. En tiedä siitä, mutta hallitus – valtioneuvosto – ei ole tehnyt asiasta päätöstä.

Yle kertoi maanantaina useisiin lähteisiin viitaten, että Suomella on aiemmin julkisuuteen kerrottua tarkempi suunnitelma siitä, miten kaikki Syyrian al-Holin niin kutsutun ISIS-leirin suomalaiset tuotaisiin takaisin Suomeen. Ilta-Sanomat kuvasi suunnitelmaa tiistaina pitkälle viedyksi ja kertoi, että leiriläiset on jo jyvitetty tietyille sosiaali- ja terveysviranomaisille Helsingissä. Ulkoministeri Pekka Haavisto totesi aiemmin Ylelle, ettei mitään ”massasuunnitelmaa” kaikkien leirin suomalaisten tuomiseksi ole olemassa. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä. Sekä ulkoministeri Haavisto että sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ovat puhuneet ISIS-leirin kohdalla julkisuudessa viranomaisten erilaisten ratkaisujen valmistelemisesta ja varautumisesta. Savolan mukaan tällaisesta valmistautumisestakaan ei siis ole poliittista päätöstä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)