Verkkouutiset

Hillary Clinton republikaaneille: Suren kielenkäyttöänne

Demokraattien johtavan presidenttiehdokkaan mukaan jossain vaiheessa ei voi sanoa mitä tahansa mieleen tulee.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

USA:ssa äänestetään tänään presidenttiehdokkaita esivaalien supertiistaina 13 osavaltiossa. Demokraattien vahva ennakkosuosikki Hillary Clinton piti Virginian Fairfaxissa viime hetken Get Out The Vote -kampanjatilaisuuden, jota Verkkouutiset kävi seuraamassa.

Reilun tuhannen vapaaehtoisen kansoittama vaalitapahtuma pidettiin George Masonin yliopiston tiloissa. Osanottajat olivat siis lähinnä aktiiveja demokraatteja. Ilmapiiri oli kuitenkin innostuneen ohella myös odottava.

Noin puolen tunnin nopeatempoisen peruspuheensa pitänyt Hillary Clinton otti kantaa republikaanien kuumiin tapahtumiin vain hillitysti.

– Ei voi olla suurempaa eroa siinä mitä minä uskon että pitäisi tehdä, viedä maata eteenpäin, ja sen välillä mitä republikaanit lupaavat tehdä, joka repisi edistymisen, lähettäisi meidät taaksepäin ja veisi ihmisiltä oikeudet joita he ovat saaneet, Hillary Clinton julisti.

Clinton sanoi, että Amerikasta pitää tehdä ehjä ja tuoda ihmiset yhteen.

– Minä todella valitan kieltä jota republikaanit käyttävät. Siinä tehdään ihmisistä syntipukkeja, osoitetaan sormella, syyllistetään. Se ei ole tapa jolla meidän pitäisi käyttäytyä toisiamme kohtaan eikä tapa jolla haluamme tulla kohdelluiksi.

Puheensa loppupuolella hän palasi kommentteihin Donald Trumpille tämän nimeä kuitenkaan edelleenkään sanomatta.

– Täytyy sanoa, että odotan väittelyitä. Sillä jossain vaiheessa et voi sanoa mitä tahansa mieleesi tulee jos haluat olla Yhdysvaltain presidentti, Clinton totesi.

– Kun presidentiksi pyrkii joku joka on loukannut ihmisiä, loukannut heidän uskontoaan, sanonpa vaan että se tekee kovasta työstä vielä kovempaa. Meidän on huomioitava mitä sanotaan, koska jokainen maailmassa kuuntelee. Ja sillä on seurauksia.

Clinton korosti etupäässä nuorille kuulijoilleen, että heidän mennessään vaalitöihin tiistaina ja äänestäessä tarvitaan ”joku, jolla on kokemusta ja luonnetta toimia sen kanssa mitä maailmassa tapahtuu”.

JUHA-PEKKA TIKKA, Washington D.C., USA

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)